Punkalaitumella tehdään arkkuja design-kuoseissa

SHT-Tukku, Finlayson
SHT-Tukun arkku koristeltuna FInlaysonin Taimi-kuosilla.

SHT-Tukku ja Finlayson ovat toteuttaneet yhdessä arkkumalliston.

“Suomessa on kaunis arkkuperinne, mutta omaiset toivovat tuttujen mallien rinnalle myös yhä yksilöllisempiä vaihtoehtoja. Finlayson-yhteistyö on meille hieno mahdollisuus kehittää toimialaa asiakkaiden toiveiden mukaisesti”, sanoo SHT-Tukun toimitusjohtaja Pekka Kivimaa.

Design-arkut valmistetaan Punkalaitumella kotimaisena käsityönä. Ne on koristeltu Finlaysonin kuoseilla. Arkkujen päämateriaali on Punkalaitumen lähimetsissä kasvanut honka. Kankaat ovat puuvillaa, pellavaa ja muita luonnosta peräisin olevia materiaaleja.

“Arvostan SHT:n rohkeutta uudistaa hyvin perinteistä toimialaa”, kiittää Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila. “Malliston arkut osoittavat, että meidän kuoseillamme on vahva merkitys suomalaisten elämään laitokselta kappeliin”, hän jatkaa.

Uuden malliston ensimmäiset arkut ovat jo laajan palvelun hautaustoimistoissa.

SHT-Tukku on merkittävin kotimainen arkunvalmistaja. Yhtiö työllistää yli 130 henkilöä, joista suurin osa on kädentaitajia, kuten puuseppiä tai verhoilijoita.

  • Nimetön

    hienoo että tulee hienoja. itse olen sitä mieltä että tuossa vaiheessa kun tonne looraan lykätään minkä ihmeen takia siitäkin tarvii maksaa maltaita ja olla rimpsuja ja römpsyjä. ne ei enää sun olos ja “elos” mukavuuteen vaikuta. kaikilla koitetaan ihmisiä rahastaa mutta jokanen tehköön mitä tahtoo. minä onneks vaikutan asiaani jo eläissäni näin saan mitä haluan.

  • Nimetön

    Näin toimivat menestyvät yritykset, katsovat avoimin silmin eteenpäin! Kauniita ovat ne jo valikoimissa olevat pellava-arkutkin mutta nämä uutuusmallitkin näyttävät tosi kauniilta! Monille merkitsee se, että läheinen saatetaan viimeiselle matkalleen kauniissa arkussa.

Kommentointi ei ole käytössä.