Raju takaa-ajo Sastamalan yössä – 16-vuotias pahoinpiteli nuorisokodin työntekijän ja kaahasi poliisia karkuun

Teini-ikäinen poika pahoinpiteli Hämeenkyrössä torstain vastaisena yönä nuorisokodin työntekijän ja kaahasi varastetulla autolla Auraan.

Tapahtumat saivat alkunsa puoli kolmen aikaan yöllä. Yksin työvuorossa ollut työntekijä pahoinpideltiin erilaisia astaloita käyttäen. Epäilty on nuorisokodissa asuva 16-vuotias poika, jolla on entuudestaan väkivaltarikostaustaa.

Pahoinpitelyn jälkeen nuorukainen anasti pihassa olleen auton. Poliisipartio tavoitti auton Sastamalassa. Tuolloin alkoi 85 kilometriä jatkunut takaa-ajo, joka päättyi Auraan. Takaa-ajoon ja auton pysäyttämisyrityksiin osallistui useita poliisipartioita. Pakenijalla oli vauhtia noin 150 km/h kuudenkympin ja kahdeksankympin alueilla. Nuorukainen kaahasi pitkiä matkoja vastaantulijoiden kaistalla.

Epäilty ajoi poliisin piikkimattoon. Senkin jälkeen pakomatka jatkui vielä kuusi kilometriä, vaikka auton renkaat olivat irroneet vanteilta. Poliisi joutui lopulta kiilaamaan auton pois tieltä. Pakenevaan autoon kiinni ajanut poliisiauto vaurioitui keulastaan. Nuorukaisen poliisi joutui ottamaan autosta voimakeinoin, koska hän ei totellut poliisin käskytystä.

Poliisi on takavarikoinut törkeään ryöstöön liittyvän tekovälineen ja teossa anastetun omaisuuden. Tapausta tutkitaan muun muassa törkeänä ryöstönä, moottoriajoneuvon käyttövarkautena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Epäilty on pidätetty.

    • Nimetön

      Tunnetko vanhemmat ja pojan? Tiedätkö, miksi asiat menivät pieleen,
      oliko syy vanhemmissa,pojassa, kavereissa vai ulkopuolisissa? Kukaan ei
      synny maailmaan valmiiksi pahana tai epäonnistuneena,kaikille pitää
      antaa mahdollisuus. Sinunkin elämäsi voi mennä pilalle onnettomuuden,
      sairauden tai sinuun kohdistuneen rikoksen vuoksi. Avioero voi suistaa
      perheen elämän raiteiltaan. On paljon syitä, miksi aivan tavallinen,
      onnellinen perhe onkin yhtäkkiä pohjalla.
      Verrataanpa tätä uutista aikaisempaan kevaripojan ylinopeuteen
      Sarkiantiellä: Kevaripojalle löytyi heti puolustajia ja ymmärtäjiä, teko
      yritettiin mitätöidä vaikka millä tekosyyllä. Olisiko tuonkin pojan
      vanhempien tullut käyttää ehkäisyä?

      • Nimetön

        Hieno kommentti ja niin totta. Monet tekijät voivat vaikuttaa!! T. Äiti, jonka tytär joutui raiskauksen uhriksi ja sairastui psyykkisesti

  • Nimetön

    kommentoijan vanhempien olisisi pitänyt pitää näppinsä erossa toisistaaN

    • Nimetön

      Aina sulla tulee toi iso kirjain loppuun ja aloitat pienellä, ei voi mitään vahingolle.

      • Nimetön

        Tuo kirjaimilla kikkailu oli ennenvanhaan muodissa peruskoululaisilla. Ainahan nuo tavat leviävät nuoruuttaan kaipaaville vanhuksille, yleensä kun nuoriso on jo siirtynyt eteenpäin. Ja nuoriso nauraa matkivia kalkkiksia. Pysytään me aikuiset vaan jaksuhaleissa ja muissa omissa typeryyksissämme.

  • Nimetön

    16v on rikosoikeudellisessa vastuussa, mutta mikä on rangaistus? Päähän taputtelu ei auta. Toivottavasti pahoinpidelty työntekijä toipuu myös henkisesti.

  • Nimetön

    Hätäänsähän tämä lapsi pakeni…nyt syliä vaikka väkisin ja jonkun järkiaikuisen kanssa käsirautoihin muutamaksi vuodeksi.

  • Nimetön

    Kai oli jonkun porvarin kakara. Silitetään päätä kyllä se siitä hyvä tuulee

  • hilkka

    – Aivan todellinen kauhu skenario työntekijälle ja vielä yöllä ja yksin.
    -voi jäädä pelkotila pitkäksi aikaa ,pelko olla töissä.
    — ja väkivaltainen poika oli tietysti ihan omasta tahdosta raivoissaan,
    elikkä ei ollut päihteitä käyttänyt.?

    • Nimetön

      Miksi tuollaisen paikan työntekijä on yöllä yksin? Jos paikka on valtion tai kunnan, syynä ovat säästöt, valitsemiemme päättäjien harkinta siitä, mikä on tärkeintä. Jos paikka on yksityinen, syynä ovat säästöt, joilla lihotetaan omistajien pankkitilejä. Valitsemamme päättäjät laativat säännöt henkilökunnan määrästä. Viime kädessä me äänestäjät olemme vastuussa tästäkin valitessamme kansalaisten hyvinvoinnin ja pääomapiirien vaurastuttamisen välillä.

  • Nimetön

    Mietityttää, miten voi v. 2001 millenium aikakaudella syntynyt ihmislapsi olla tuossa jamassa? On sentään kunnalliset päivähoidot, oppivelvollisuuden mahdollisuudet ollut ?
    Mites se kasvatusvastuu oikein pelittää?

    • Nimetön

      Aina on ollut ihmisiä, joiden elämä on mennyt pieleen. Sodan jälkeen miesten traumat purkautuivat juomiseen ja väkivaltaan, mielenterveysongelmat eivät kysy vuosikymmentä, keskioluen vapautus tuhosi yhden sukupolven – onhan näitä syitä. 2000-luvun työttömyys, sosiaaliturvan leikkaus, leipäjonot, orjatyöt ajavat vanhemmat kriisiin, joka pilaa seuraavankin sukupolven elämän. Kun alle kouluikäisen lapsuus menee toivonsa menettäneiden, päihtyneiden, väkivaltaisten tai sairaiden vanhempien seurassa peläten, ei päivähoito tai koulu enää kaikkia pelasta.

Kommentointi ei ole käytössä.