Postimerkkikerhon kesänäyttelyn teemana itsenäinen Suomi

Tyrvään kunnan vaakuna on postimerkkikerhon painattaman yksityispostimerkin aiheena. Merkin painosmäärä on 300 kappaletta.

Etelä-Satakunnan postimerkkikerhon kesänäyttelyn kunniaksi kerho on teettänyt myyntiin 300 kappaleen painoksen yksityispostimerkkiä, jonka aiheena on entinen Tyrvään kunnan vaakuna.

Itsenäisyyden juhlavuoteen liittyen näyttelyssä esillä olevien kokoelmien teemana on jollakin tavalla satavuotias Suomi. Kerhonäyttely pidetään Vammalan Seuratalolla. Se on avoinna yleisölle perjantaina 30. kesäkuuta ja lauantaina 1. heinäkuuta.

Näyttelyssä on esillä yhdeksän kokoelmaa kerhon jäseniltä. Tällä kertaa mukana on myös pienoiskokoelmat kerhon kolmelta nuorelta jäseneltä. Kaikkien kokoelmien sisältö on vapaa, eikä siis rajoitu pelkästään postimerkkeihin.

Toivo Stormin kokoelman otsikkona on Mannerheim 150 vuotta. Erkki Vanhasen kokoelma kiertää kotimaata otsikolla Matkalla jossakin Suomessa. Petri Niittymäen aiheena on Partio satavuotisessa Suomessa. Jouni Aaltosen kokoelman nimenä on Ei tässä näin pitänyt käydä. Juhani Mäkelän kokoelma on suoraan teemaan liittyvä Itsenäisen Suomen yhdeksän ensimmäistä postimerkkiä. Jari Penttilän kokoelman runkona on suomalainen kirjallisuus.

Nuorten kokoelmissa Juhani Anderssonin aihe on Isänmaallisuus, Eemeli Kimpanpään Itsenäisyys ja Mika Siivosen Itsenäinen Suomi.

Näyttelypaikalla on myös myyntipöytiä ja buffetti, tilaisuuteen on vapaa pääsy.