Sastamalan Kivisillantiellä asuva Kirsti Vesterbackan kolmas kirja kaivautuu sydänjuuriin saakka. Kirjan alkusivujen sanat osuvat heti lukijan silmiin viitoittaen tietä kirjan sisäsivuille. Lapsuus on ihmisen ensimmäinen kohtalo. Sanat kirjoitti aikanaan jo edesmennyt kirjailija Harri Tapper.

Kirstin kirjan nimi on Hiljainen kuin vesi ja matala kuin ruoho. Kustantaja on Warelia.

”Alkujuuret kirjalle kasvoivat jo vuosia sitten Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksessa, jossa työskentelin. Työkaverina oli Anita Kuusisto, joka on Elli Natusen tytär. Hän kertoi äidistään, joka syntyi Kerimäellä vuonna 1925 ja joutui aviottomana lapsena huutolaistytön tielle kaksivuotiaana”, kertoo Kirsti.

Hän mietti aikansa ja totesi, ettei huutolaisista ole hirveästi kerrottu. Niinpä tarina alkoi muokkaantua kirjaksi runsas vuosi sitten.

”Kävin mieheni kanssa moottoripyöräretkellä Kerimäellä tutustumassa maisemiin. Anitan kanssa kävimme siellä hieman myöhemmin haastattelemassa ihmisiä. Kerimäellä on vielä Natusten sukulaisia. Elli tosin asuu nykyisin Ylöjärvellä.”

Taustatyötä tehdessään Kirsti piipahti Mäkisen Jorman antikvariaatissa Vammalassa. Siellä asia tuli puheeksi ja Jorma kertoi, että hän on nähnyt täällä opaskirjan köyhäinhoidosta.

”Kirja löytyi ja siitä sain paljon tietoa. Kirjassa muun muassa todetaan, että lasta ei saa antaa huutolaiseksi liian rikkaaseen perheeseen. Näin siksi, ettei lapsi opi anteliaaseen elämään.”

Kirjaa kirjoittaessaan Kirstiin osui rankimmin tuokiokuva Ellin lapsuudesta.

”Hänellä oli kova nälkä. Ruokaa ei ollut tarjolla. Niinpä tyttö otti sian ruokakaukalosta perunoita ja söi ne. Myöhemmin Elli sitten pyysi mielessään sialta anteeksi. Toinen kova paikka oli se, kun muut saivat joulupaketin, mutta Elli ei.”

Jokunen valopilkkukin elämästä löytyi.

”Sellaisia hän koki yhdessä huutolaispaikassa järven rannalla. Siellä Elli nautti, kun pääsi uimaan ja katselemaan laivoja.”

Lisää Vesterbackan kirjasta keskiviikkona ilmestyneessä Alueviestissä.