Saksitut: Joukkoliikenteen peruspylväät jököttävät somasti teiden varsilla

Aina kun juttelee niiden ihmisten kanssa, jotka asuvat Sastamalan Vammalan taajaman ulkopuolella, puheeksi tulee tietenkin palveluiden keskittäminen Vammalaan, mutta erityisesti niiden piiriin pääsy. Kyseessä on siis joukkoliikenne, vaikka meillä ei satojatuhansia ihmisiä asukaan. Lievää keskittämistä siis ymmärretään, vaan huonoja kulkuyhteyksiä ei.

No. Hyvin toimivan joukkoliikenteen peruspylväät kyllä jököttävät somasti teiden varsilla. Pylväät ovat tietty linja-autopysäkkejä, jotka kutsuvat matkustajia, ja niitä linja-autoja. Seisakkeja on riittävän tiheään, jotta kulku onnistuu, mutta autoja ei. Esimerkiksi Vammalan Mottisen risteyksestä Häijään suuntaan on Karkun tienhaaraan matkaa noin 13,3 kilometriä. Sievoinen kävelymatka. Se lyhenee merkittävästi, jos jokaisella matkanvarren linja-autotopilla pysähtyisi auto vaikkapa kerran päivässä mennen tullen.

Niin. Tuolle 13,3 kilometrin matkalle osuu 24 seisakkia, kaksitoista molemmille puolille tietä. Eli pysäkin väli on keskimäärin 1,1 kilometriä. Tuo on matka, jonka vanhempikin ja kohtuullisen tervejalkainen pystyy kohtuudella kävelemään. Onhan liikkuminenkin yksi kilpailukykytekijä Sastamalalle, joten linja-autoja teille enemmän.

Puistokatua ehostetaan jälleen kuntoon juuri Vanhan kirjallisuuden päivien alla. Toivottavasti kerkiää. Eiköhän tuotakin aikataulua voi ensi vuonna rukata hieman aiemmaksi.

Ja vielä. Kokoomuksen Arto Satonen on jälleen julkaissut kirjan, tai paremminkin pamfletin, jossa hän kritisoi nykyistä menoa Suomessa. Hän myös esittää ratkaisumalleja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon. Olisipa mukavaa, jos kansanedustajakolmikkomme väsäisi yhteisen kirjan ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Ottaisivat teemoja niin valtakunnan tasolta kuin Sastamalastakin. Erilaisia mielipiteitä ja parannusehdotuksia varmaankin löytyisi. Saisivat äänestäjät sitten yhdestä paketista selville, kuka mitäkin mieltä asioista on.

Ja vielä. Aluesairaalaamme on jälleen kehitteillä uusia toimia koko Pirkanmaan alueelta.

Toivo elää.

  • Nimetön

    Nykyhallitus jyhmii jälleen päätänsä Sote-mäntyyn. Varsinkin hoivapuoli julkisella, rahamiehet näkevät sen ainoastaan pakollisena menoeränä. Johtuuko siitä, että hallituksessa on 12 miestä ja ainoastaan 5 naista ministereitä? Sivistys vaikertaa tuskissaan leikkauspöydällä. Sipilän, Soinin ja Orpon sakset leikkaa.

  • Nimetön

    Ennen vaaleja Soini uhosi, että sorateiden varrellakin on elämää. On elämää juu. Mutta mummot ja papat peittyvät ministeriauton jättämään pölypilveen. Soini hylkäsi ne ihmiset joiden elämästä ei koskaan mitään edes ymmärtänyt. Ministeri Audin takapenkillä, Soini tuntee lepoa ja rauhaa. Kyläkaupan vihannesten seassa melonin päällä nököttää yksinäinen lippalakki.

  • kommentator

    Olisihan se hyvä jos niitä busseja kulkisi niiden pylväiden välissä, mutta kun myrskytuulen lailla kulkeva liikennetrumpismi ja markkinaliberalismi on tuhoamassa viimeisetkin bussivuorot suomesta….

  • Nimetön

    No nyt sai nykyhallitus siipeensä oikein reippaasti. Näyttävät esimerkkiä tässä Sotesta miten laista ei tarvitse välittää tuon taivaallista. Koko kevään asiantuntijat varoittanut Sipilää, Soinia ja Orpoa, että kyllä heillekin Laki löytyy. Nyt sitten tuli päivä, jolloin satutunti loppu. Rötösherrat kuriin.

Kommentointi ei ole käytössä.