Viikonloppuna voi kuurotella räntää tai lunta

Lumi, ensilumi

Pohjoisesta virtaa vuodenaikaan nähden kylmää ilmaa ja yöpakkaset yleistyvät. Sää on pääosin poutaista ja osin selkeääkin.

Ilmatieteen laitoksen mukaan vähäisiä lumi- tai räntäsateita saattaa maan etelä- ja keskiosassa esiintyä lähinnä sunnuntaina. ”Ajokeli voi heikentyä lumisateista ja märkien tienpintojen jäätymisestä johtuen. Petollisempaa liukkautta, eli mustaa jäätä, esiintyy paikoin öisin ja aamuisin lähinnä vesistöjen äärellä länsi- ja etelärannikolla sekä Järvi-Suomessa”, sanoo Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Henri Nyman.

Lämpötila jää viikonloppuna päivisin etelässäkin alle +5 asteen. Öisin lämpötila on etelässä alimmillaan -5 asteen vaiheilla.

Kylmä sääjakso näyttäisi kestävän ensi viikon puoliväliin, jonka jälkeen sää mahdollisesti lauhtuu.

Poimintoja

  • Nimetön

    pitkä luminen pakkastalvi tulosa kattelin orava jemmas käpyjä aika korkeellE

Kommentointi ei ole käytössä.