Huittisten JYSK uudistui

JYSK

JYSK on uudistanut Huittisten liikkeensä.

”Myymälä on saanut lisää tilaa, minkä ansiosta pystymme esittelemään aiempaa enemmän niin huonekalumalleja kuin suosittuja sisustustuotteitamme”, kertoo aluepäällikkö Henriikka Tuovinen.

”Suurempien varastotilojen ansiosta yhä useampi asiakas saa tuotteen heti mukaansa”, hän jatkaa.

Yleisilme myymälässä on aiempaa valoisampi ja avarampi.

”Uusien myymäläkalusteiden ja pohjaratkaisun ansiosta tuotealueet ovat selkeämmät. Pyrimme jatkuvasti parantamaan asiakkaittemme ostokokemusta ja tämä on meille iso askel eteenpäin”, Tuovinen sanoo.

Kauppakadulla sijaitseva myymälä on tuhannen neliön kokoinen. Se avattiin uudistettuna torstaina.

  • Nimetön

    Yleisellä tasolla voi ihmetellä firmojen onnitteluja tuotteissaan Suomelle. ”Onnea Suomi 100 vuotta”. Ketä siinä onnitellaan? Eikös Suomi ole me ihmiset eli kansa. Vaikka tietäisi ainoastaan pienen pintaraapaisun maamme historiasta, niin ilman kansalaisten viisautta ja lujuutta, mitään Suomea ei olisi olemassa. Vai onko tämä eliitin juhla?

Kommentointi ei ole käytössä.