Kerrostaloasunnossa Sastamalassa asuu onnellinen kolmikko. 25-vuotias Sun May Htoo, tuttavallisemmin Sanni, 21-vuotias Wah Dee Say eli Dice ja heidän äitinsä Degre Degre ovat tuoreita, mutta tyytyväisiä kaupunkilaisia.
”Täällä on hyvä asua, sillä toimistot, sairaala ja palvelut ovat lähellä”, Sanni kehaisee.
Perhe elää ihan tavallista elämää. Sanni ja Dice ovat opiskelleet Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksessa kodinhuoltajiksi ja käyvät töissä; Sanni Punkalaitumella ja Dice Servin palveluksessa Hopunkalliolla. Poikkeuksellisen heidän tarinastaan tekee tausta.
Myanmarista Punkalaitumelle
Degren perhe on kotoisin Myanmarista, entisestä Burmasta. Maasta, jota hallitsi vuosikymmenten ajan sotilasjuntta ja jossa sisällissodat ovat olleet arkipäivää. Myanmarissa on yli sata vähemmistöä, joista yhteen, kareniin, myös Degret kuuluvat. Vähemmistöjen oikeuksia on poljettu ja he ovat taistelleet diktatuuria vastaan vuosien ajan.
Kuten niin moni vähemmistön edustaja, myös Degren perhe päätyi pakolaisleirille. Äiti Degre ja neljä nuorinta lasta muuttivat sinne perheen isän kuoltua. He asuivat leirissä Myanmarin ja Thaimaan rajalla kymmenen vuotta.
”Elämä leirillä oli tiukkaan säädeltyä. Leiri oli pieni, mutta siellä asui tuhansia ihmisiä vieri vieressä omissa bambumajoissaan. Majat olivat niin lähellä toisiaan, että kuulimme sisälle asti, kun viereisessä majassa juteltiin. Leiriltä ei saanut poistua, muuten poliisi otti kiinni”, Sanni muistelee.
Degren perheen pelastukseksi koitui lopulta pakolaiskiintiö, jonka turvin heidät valittiin Suomeen ja Punkalaitumelle. He olivat Punkalaitumen neljäs kiintiöpakolaisperhe.
Vihdoin lomalle synnyinmaahan
Viime marraskuussa koitti odotettu hetki, kun perhe vihdoin matkusti takaisin entiseen kotimaahansa tapaamaan Myanmariin jääneitä sukulaisiaan. Kahden kuukauden matka oli täynnä tunteita.
”Olimme iloisia ja onnellisia, kun näimme sisaruksemme vuosien jälkeen. Toisaalta tulimme surullisiksi siitä, miten vaikeaa heidän elämänsä on. Maa on köyhä, ja jo pienet lapset joutuvat tekemään töitä esimerkiksi tarjoilijana, jotta saisivat edes vähän rahaa.”
Myanmarissa ei ole minkäänlaista sosiaalijärjestelmää. Siksi monet ovat tottuneet tekemään pieniäkin hanttihommia, joista saavat vastineeksi muutaman kyatin. Toinen Dicen ja Sannin veljistä on työtön, toinen tekee puutarhatöitä ja viljelee salaattia. Isosisko työllistää itsensä myymällä tavaroita.
Loma osoitti Dicelle ja Sannille sen, että he ovat kotoutuneet täydellisesti. Matkalla heillä oli koti-ikävä Suomeen. Vaikka Dice ja Sanni palasivat mielellään kotiin, on äidin olo ollut haikea. Hänelle on Suomen vuosien aikana syntynyt lapsenlapsia, joiden elämässä Degre mielellään olisi osallisena.
”Äiti varmasti haluaisi muuttaa vielä takaisin, mutta me emme. Pitkille lomille matkustaisimme mielellämme, mutta se vaatii paljon säästämistä.
Haaveissa lähihoitajakoulu ja marjametsä
Millaisena Dice ja Sanni näkevät tulevaisuutensa?
”Haluamme asua Suomessa, opiskella lisää ja hankkia hyvät työpaikat, joissa viihdymme. Joskus myöhemmin olisi ihanaa omistaa oma talo ja saada oma perhe.”
Lähiajan suunnitelmissa, ensi syksynä, Sannilla on lähihoitajaopintojen aloittaminen. Syksy vilahtelee muutenkin naisten puheissa. Degre, Dice ja Sanni ovat nimittäin innokkaita sienestäjiä ja marjastajia. He muuttivat Sastamalaan niin myöhään syksyllä, että hyvät apajat ovat vielä löytymättä.
Qqqqqqqqq
Niin, kyllä on hienoa kun on ihmisiä jotka todella haluavat integroitua suomeen.Ja vielä naisihmisiä. Samaa ei voi sanoa eräistä geelitukkaisista ns. Kunniakansalaisista. Lisää integroitumishaluisia naisimmeisiä tyrväälle.
Hienoa että halutaan huolehtia hiusten siisteydestä vaikka geelillä. Ei se ihmistä pahenna eikä ketään kunniakansalaiseksi nosta. Ihmisiä me kaikki vaan ollaan.
Vai niin