Pyynpesä houkuttaa kauempaakin – ”Tällä paikalla kuuluu olla hotelli”

Pyynpesän aulassa on ”omatoimirespa”.

Kuusi erilaista uniikkia huonetta, uutta ja tyylikästä. Jouni Tuomiston ja Maarit Lujalan luotsaaman Pyymäen Leipomon Putiikkihotelli Pyynpesässä majoittuessaan voi kuvitella olevansa jonkin suuren kaupungin huippuhotellissa. Tietysti vilkaisu ikkunasta palautaa todellisuuteen, olemme Sastamalassa, Vammalan keskustassa.

”Eikä Pyynpesä ole varsinaisesti hotelli, vaan ennemminkin moderni majatalo. Putiikki-sana tarkoittaa tässä yhteydessä pientä”, Maarit sanoo.

Pyynpesässä ei ole perinteisille hotelleille ominaista vastaanottoa. Alakerran Pyymäen kahvila palvelee majoittujia ollessaan auki. Sisään hotellin tiloihin pääsee ovikoodilla. Putiikkihotellin aulassa on tunnelmallinen nurkkaus, jonka pöydältä asiakas löytää nimellään varustetun kirjekuoren, josta hän saa avaimen huoneeseensa. Majoittuja poimii matkustajailmoituksen pöydältä, täyttää sen ja jättää lukolliseen postilaatikkoon.

”Asiakkaat saavat meillä vapauden toimia itsenäisesti. Kahvilan ollessa auki majoittujat voivat nauttia siellä aamiaisen. Se, miten aamiainen jatkossa hoituu pyhäpäivinä, on vielä mietinnässä, mutta jollain konstilla se kaikille tarjotaan”, Maarit lupaa.

Pyynpesän jokainen huone on omanlaisensa kokonaisuus. ”Flamingohuone” on hotellin feminiinisin huone. Keittiökalusteet on kätketty vasemmalla näkyvään kaappiin.

Kaikki uusiksi

Kaikki mitä silmä Pyynpesän sisätiloissa tavoittaa, on Jouni Tuomiston ja sisustussuunnittelija Noora Bergrothin käsialaa.

”Täällä tehtiin mittava remontti, muutama väliseinäkin poistettiin. Halusimme jokaiseen huoneeseen väljyyttää ja selkeyttä, tilan tuntua. Huoneissa on makuusijojen lisäksi vuodesohva, josta saa kätevästi vuoteen vaikka lapsille. Pyynpesä sopii niin yksin yöpyjille, pariskunnille kuin perheillekin”, Jouni kertoo.

Huoneet ovat kaikki yli 30-neliöisiä ja niistä kolme on varustettu jääkaapilla, tiskialtaalla ja mikroaaltouunilla. Jokaiseen huoneeseen on rakennettu erikseen wc ja suihkutilat. Suurin huone on 45-neliöinen sviitti, jossa on sauna ja parveke.

Jounin mukaan remontissa sekä sisustus- ja kalustehankinnoissa on hyödynnetty mahdollisimman paljon paikallista osaamista.

Näkymää sviitistä. 45 neliöön mahtuu hyvin tv-nurkkaus sohvineen, ruokapöytä, työpöytä, sänky, suihkutila, wc ja sauna.

Nettisivut työn alla

Pyynpesä avasi ovensa ensimmäisille majoittujille marraskuun 18. päivä. Puskaradio on toiminut hyvin, sillä asiakkaita on ilmaantunut joka viikolle. Majoittujissa on ollut paljon työmatkalaisia ja Sastamalaan sukuloimaan tullutta sakkia. Kaukaisimmat hotellivieraat ovat tulleet Espanjasta ja Iso-Britanniasta.

Nettisivuja Pyynpesällä ei vielä ole, mistä yrittäjäpariskunta on saanut jälkikasvultaan palautetta.

”Asiakkailta saatu palaute on ollut yksinomaan myönteistä, joten osaamme me jotain tehdä oikeinkin. Hotelliin voi tehdä varauksen ottamalla yhteyttä Pyymäen kahvilaan tai leipomoon, josta saa lisätietoa. Ja kyllä ne nettisivutkin varausjärjestelmineen pian toimivat.”

Pyynpesässä yksityiskohdat on tarkkaan mietitty.

Hotellin paikka pysyy

Maarit Lujala ja Jouni Tuomisto ostivat tilat Raija Ketolalta, jonka Hotelli Nukkumatti palveli asiakkaitaan yli 30 vuotta. Onkiniemenkadun varrella on sijainnut hotelli 70-luvun alkupuolelta saakka. Kiinteistön rakennutti aikoinaan Maaritin äidin setä. Siitä lähtien rakennuksessa on toiminut hotelli ja kahvila.

”Pitkään ajattelimme Jounin kanssa, että suutari pysyköön lestissään. Leipomo-kahvila -yrittäjille majoitusalalle ryhtyminen oli vuosien kypsyttelyn tulos. Tuskin olisimme tähän ryhtyneet, ellei kahvilamme sijaitsisi samassa kiinteistössä, synergiaetu on iso plussa”, Maarit kertoo.

”Paikallisesta näkökulmasta ajateltuna tässä kuuluu olla hotelli. Ja sijainti on loistava, aivan Vammalan sydämessä, rannat, nähtävyydet ja kaupalliset palvelut ovat lähellä. On hienoa jatkaa Raijan jalanjäljissä alalla”, Jouni miettii.

Yhdessä hotellin huoneista on suihkutila erotettu osittain muusta kokonaisuudesta lasilla.

Pyynpesän aulatilaa. Vasemmalla näkyvään karttaan on tarkoitus merkitä mistä kaikkialta hotellivieraita on käynyt.

Vinkki: saat jutun kuvat suuremmaksi klikkaamalla niitä. 

21 vastausta artikkeliin “Pyynpesä houkuttaa kauempaakin – ”Tällä paikalla kuuluu olla hotelli””

  1. Kaupunkilaishiiri

    Kylläpä näyttää kutsuvalta. Tänne siis yöpymään ensi kesänä kun tulemme sukuloimaan Sastamalaan. 🙂

  2. Tuula Annikki

    Ompas mukavaa luettavaa. Onnittelut Pyynpesän laittajille ja toivotetaan tervetulleiksi kaikki matkalaiset yöpymään Pyynpesään.

  3. SP

    Hienoa, että hotellitoiminta jatkuu tässä! Pienenä tarkennuksena juttuun: nimi ”Nukkumatti” tuli käyttöön vasta Raija Ketolan myötä. Sitä ennen paikka oli nimeltään Hotelli Helmi. Nimi tuli silloiselta omistajalta Helmi Peltoselta, joka oli isänäitini 🙂

  4. Nimetön

    Hyvä, hyvä!
    Nyt kaikki kateelliset kommentoimaan ja dissaamaan.

    • Nimetön

      Parempaan suuntaanhan tuo menee, jos tulevaisuudessa avoparitkin pääsevät yöpymään, eikä iltaviihteellä kävijöitä ripitetä. Ei tästä voi olla pahaa sanottavaa.

  5. Sikke

    Sastamala maailman kartalle! Upealta ja tyylikkäältä näyttää! Sydämelliset onnentoivotukset Jouni ja Maarit

  6. Naapuri kerrostalosta

    Jouluaattona kävimme katsomassa kun olin varanut yön tyttärelleni ja vävylle. Oli kyllä yllätys niin ihanan kaunis valoisa suosittelen. Nuoretkin totesivat kun ovat eri hotelleissa yöpyneet oli parhaita. Hyvää jatkoa omistajille.

  7. Lea

    Onnea vaan Jouni ja Maarit, hyvä kun otitte haasteen vastaan.
    Ihan vaan uteliaisuuttani kyselen, että ei hissiä kai sentään rakennettu?

  8. Silmittelijä

    Hyvä homma ja kivan näköistä, varmaan riittää yöpyjiä.
    Katselin vaan parissakin kuvassa näkyvää kynttelikköä oikeine kynttilöineen.
    Veisin ne kyllä pois ihan senkin takia, että jos niihin joku sattuis tulen raapaisemaan! Viimeistään kun ne sammutettaisiin alkaisi palovaroitin toimia. Tälläisessa paikassa kun ne ovat erikoisen tarkat, eikö?

  9. Mökitön

    Tosiaan kaunista ja viihtyisää. Sinne facebookkiin
    esittelyä ja varausta. Uskon, että majoittujia
    tulee paljon. Elävöittää Vammalaa.
    Onnea yrittäjille.

  10. Nimetön

    Kyllä kalpenee Tampereen tornihotelli ja Roosendall.
    On Vammala taas noussut huipulle ja perustanut oikean ”huippuhotellin” kylälle.On tämä onnea on.
    Kelpaa pikkukylään nyt kutsua arvovieraita.

  11. Nimetön

    Hotelli?
    Hih,hih,hih……… Vammalassa,hih,hih,hih.

  12. Nimetön

    Hienoa tulenkin sinne joskus viikolla tekemään oikein antoisan ravintolakierroksen…