Jalankulkija jäi auton alle Säkylässä

Säkylässä henkilöauto törmäsi jalankulkijaan maanantaina iltapäivällä. Onnettomuus sattui noin kello 16.

Paikkakuntalainen 60-vuotias nainen oli ylittämässä Pyhäjärventietä suojatietä pitkin. Autoa ajoi suunnilleen samanikäinen mies.

Jalankulkija sai ruhjevammoja päähän. Hänet vietiin Satakunnan keskussairaalaan hoidettavaksi.

Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

  • Luu 5

    Niin se vaan on, ei noilla jalankulkijoilla ole mitään
    itsesuojelu vaistoa, varsinkin näin talvella,,,
    Silloin kun itse olen jalan liikkeellä, niin silloin ei ole mihinkään kiire, joten ei kannata hypätä auton eteen , aina jää hopeelle,,,,

  • Nimetön

    Suojatielle vasta sitten kun auto on pysähtynyt, ei kannata lähteä pysäyttämään autoa hypäten alle. Hölmö on hölmö.

    • Nimetön

      Tuolla tavalla ei pääse koskaan kadun yli. Tyrvääläinen juntti ei pysäytä autoaan suojatien eteen, jos on pienikin mahdollisuus, ettei jalakulkija ehdi tai uskalla astua suojatielle auton kulkua hidastamaan. Osalla kuskeista on muutkin hallintalaitteet kuin jarru hukassa, esimerkiksi vilkku.

  • Nimetön

    Kyllä tuossa sanottiin, että miestä epäillään turvallisuuden vaarantamisesta. Miehet kommentoi kuin päättömätkanat

    • Luu 5

      Joku vanha luumusukka, puolisokee ja saattaapi olla kuuro,,,, !!! ( meinaan tuo kamikatse jalankulkia )

  • Nimetön

    Se on oma valinta jos haluaa rullatuolissa ajella lopun ikäänsä. Auton kanssa jää aina toiseksi.

  • Nimetön

    Kun nainen täyttää 50v niin pitäisi saada kypärä jossa keltainen vilkkuvalo katolla. Siis pakolliseksi.

    • Nimetön

      Taidat olla joku naista vaille jäänyt peräkamarinpoika, kuten muutkin ämmittelijät. Ei kukaan naimisissa oleva kehtaa tuollaisia juttuja kirjoittaa, vai moniko keski-ikäinen mies edes vitsinä ehdottaisi vaimolleen vilkkuvaloa? Tuollaisesta ämmittelyasenteesta seuraa yksinäinen, katkera vanhuus. Naiset ovat ihania iästä riippumatta, sen tietää jokainen normaali mies joka saa sellaisen kanssa vanheta.

      • Nimetön

        Vaikka oletkin juuri 50 vuotta täyttänyt kiivas täti-ihminen, niin hiukan jäitä (kukka)hattuun.

      • Nimetön

        Nimetön 21:46: Ota nyt se karvalakki pois silmiltäsi ja katsele ympärillesi. Maailma on muuttunut tasa-arvoisemmaksi ja suvaitsevammaksi. Ymmärrän kyllä, että se ahdistaa sinua, kun vihdoin ymmärsit pudonneesi kehityksen kelkasta. Vaikka olen eläkeikäinen mies, en siis täti-ihminen, olen sen verran maailman menossa mukana, että en hyväksy naisten halveksimista ja esineellistämistä.

  • Luu 5

    Kyllä , mutta mistä johtuu, että suurin osa auton töytäisemäksi joutuvat ovat ilman kypärää ja vilkkua liikkuvia naisia ,,,,, ????

  • Nimetön

    Poliisin Hämeessä tekemän tutkimuksen mukaan kevyen liikenteen risteysonnettomuuksissa osallisina oli lähes kaksi kertaa enemmän pyöräilijöitä kuin jalankulkijoita. Tyypillinen suojatieonnettomuus tapahtuu ajoneuvon ja liian kovaa tilannenopeutta käyttävän pyöräilijän välillä ajoneuvon kääntyessä oikealle. Onnettomuuksia tapahtui paljon myös pyöräilijän ylittäessä tietä ja ajoneuvon kääntyessä vasemmalle. Pyöräonnettomuuksissa osallisena oli useimmiten 10–19-vuotias tyttö tai poika. Ajoneuvon kuljettaja taas oli lähes kaksi kertaa useammin mies kuin nainen. Useimmin suojatieonnettomuudessa ollut kuljettaja oli 18–29-vuotias mies. Miksi naiset jäävät useammin auton alle? Olisiko syynä se, että perheen auto on miehen käytössä ja vaimo käyttää julkisia likennevälineitä tai kävelee? Pitäisikö autot varustaa kääntymisestä ilmoittavalla vilkulla ja pyörät pimeän aikaan valoilla? Ai niin, nehän ovat jo olemassa kaikilla, mutta varmasti epäkunnossa, muutenhan niitä käytettäisiin.

Kommentointi ei ole käytössä.