Influenssa ruuhkauttanut sairaalat Pirkanmaalla

Pirkanmaalla influenssa on ruuhkauttanut hoitopaikkoja.

Ensiavussa Acutassa on viime viikkoina ollut influenssan vuoksi poikkeuksellisen paljon potilaita. Kaikissa Taysin toimipisteissä hengitystieinfektiopotilaille soveltuvat osastot ovat täynnä. Tilanteen vuoksi hoitoon jääneitä potilaita on jouduttu sijoittamaan ylimääräisille paikoille tai käytäville.

Kuntia on Pirkanmaalla pyydetty lisäämään nopeasti sekä kiireellisten vastaanottoja että vuodepaikkoja. Jatkohoitopaikoista on välitön puute päivittäin. Esimerkiksi tamperelaisia on jouduttu lähettämään jatkohoitoon eri puolille Pirkanmaata.

Tilanteen vuoksi Tays suosittelee, että perusterveet aikuispotilaat, joilla on esimerkiksi pitkittynyt ylähengitystieinfektio tai kuume, hakeutuvat tarvittaessa lääkärin arvioon omaan terveyskeskukseen. Tapaturmat sekä vakavasti sairaat potilaat, jotka eivät voi odottaa terveysaseman avautumiseen asti, hoidetaan edelleen Acutassa.

Työnantajilta toivotaan joustoa

Poikkeuksellisen tilanteen vuoksi Tays suosittelee myös, että työnantajat hyväksyisivät väliaikaisesti lyhyitä sairauslomia ilman lääkärintodistusta tai sairauslomaan riittäisi sairaanhoitajan arvio.

Lyhyellä tarkoitetaan 3-5 vuorokauden sairauslomaa.

Näin päivystysvastaanottoja ei kuormitettaisi pelkillä sairauslomapyynnöillä.

31 vastausta artikkeliin “Influenssa ruuhkauttanut sairaalat Pirkanmaalla”

  1. Nimetön

    just juu – mikä olisikaan ympärivuorokautisen PÄIVYSTYKSEN tarve täällä SASTAMALASSA ?
    ERITTÄIN PERUSTELTU.

    Vrt: ei kattavaa rokotetta THL:STÄ
    Monesko kerta jo, kun ei erikoissairaanhoito selviä sotevalmistelijoitten totuudenvastaisesta suunnittelusta !

  2. Nimetön

    Kyllä sitä kaikkensa tekee pieni ihminen, ettei vaan joutuisi sinne Tampereen päivystykseen jonottamaan. En ole vielä kertaakaan siellä ollut, mutta olen kuullut siitä kauhutarinoita, että pitkät on jonot jne…

  3. Nimetön

    JUU, Acutan tuuletussysteemit aikaansaa sen, että jos sinne flunssaisena joudut, VARTOOMAAN saati olemaan, tauti vaan pahenee.
    Lisäpeitteitä et myöskään saa, ne ovat muuten pelkän froteepyyhkeen kaltaisia lisäksi !!! Ja aikamonta pyyntöä henkilöstölle joutuu tekemään, sikäli kun joku heistä ottaa pyynnön kuuleviin korviinsa !

  4. Lalli

    Onneksi työterveystuhooja Akaasia lopetettiin , kaikille Akaasian toimintaan liittyville henkilöille saisi antaa menolipun helvettiin .

    • Nimetön

      Kyllä se on niin, että Akaasia oli hyvä. Verrattuna siihen aikaiseenpaan terveyskeskuksen toteuttamaan työterveyshuoltoon siinä terveyskeskuksen Manta patsaan vieressä, oli sisäänkäynti.
      Sehän, Akaasia oli kompuksesta mm. Ikaalisten kanssa. Hienosti sai aikoja. Ei palveluista valittamista.

      • Nimetön

        Akaasia oli loistava firma. Apua sai aina viiveettä ja henkilöstö oli ammattitaitoista sekä empaattista.

      • Lalli

        Akaasia ja kuntatyönantajani ”teurasti” vuosia laiminlyönteineen työntekijöitä ja perheitä .

      • Nimetön

        Lallilla näyttää olevan vilkas mielikuvitus. No sehän on tunnetusti halpa huvitus 🙂

      • Lalli

        Kyllä siitä on mielikuvitus ja huvitus kaukana kun on vuosia erittäin sairaan työyhteisön ja viranomaisten ”potkittavana” .

  5. Nimetön

    Pirkanmaa ei kykene tositilanteessa hoitamaan kaikkia sairaita.

    • Nimetön

      Onhan se nähtävissä. Mikä oli älynväläys lopettaa ent. Vammalan sairaalasta koko terveydenhuollon peruspilari = ensiapu – päivystys ? Ja sittemmin luodusta Tays Sastamalasta ei ollenkaan saatavilla ympärivuorokautista päivystystä? Ei saatavilla laboratoriopalvelua, vaikka käytössä esimerkkinä Suomen vaarallisin lääke, Marevan. Välinpitämättömät puhelimeenvastaajat, ilmoittavat, että lähin paikka saada labratutkimukset on viikonloppuna Tays, Tampere.
      Miksi Valkeakoskelle jätettin sellainen päivystys – onko se kenties saatavilla olevien lääkärin työmatkatoive, kun Taysista on tänne 50 suuntaansa ja Valkeakoskelle vain 20 km ? Vai tämänsuuntaiset terveydenhuollon olot luoneen
      täysi välipitämättömyys perustuslaissa säädetyista asioista, sekä täysi syrjintä?

  6. Nimetön

    Eihän se Tayssi näy selviävän edes tämän talven kausiflussapotilaista!

    • Nimetön

      Edes?
      Influpotilaita on aivan tolkuttoman paljon.
      Vaatisi loputtomat resurssit, jos haluaisi terveydenhuollon vasteen riittävän kaikkeen. Meillä ei ole varaa siihen ikävä kyllä.

      • Nimetön

        Pientä on infulenssa punahomeeseen verrattuna.
        Sen aiheuttamiin kustannuksiin eivät mitkään resurssit riitä.

      • Nimetön

        Niin että tosihan se on, ettei Tays selviä. Kuollako ihmisten pitäisi resurssien vähyyden takia?Ja tämmösten kolossien haltuun kootaan puol Pirkanmaata ja väitetään, että se on ainoa oikea ratkaisu.

  7. Nimetön

    Onneksi tulee tämä Sote-uudistus, jota kaikki asiantuntijatkin nyt tukevat.

    • Nimetön

      Tosin ei yksikään asiantuntija joka ymmärtää, mikä ero on ruplalla ja eurolla.

      • Nimetön

        Vihervasemmisto, jota punahomeeksikin kutsutaan
        on jatkuvasti tukeutunut asiantuntijoihin vastustaessaa Sotea.
        Tämän päivän Hesarin mielipidekirjoituksessa
        professori Heikki Hiilamo, THL:n ylijohtaja Marina Erhola ja Aalto-yliopiston tutkimusjohtaja Katariina Silander kirjoittavat ” jos tämä kaatuu ollaan hallitsemattomassa tilanteessa”.
        Taitaapa demari Rinteellä kurkunpää kuivua entisestään, sekä Touko Aallon irvistys levitä korviin asti.

  8. Nimetön

    Parempi kuiva kurkunpää, kuin kosteat silmät. Niitä kosteita silmiä piisaa, mikäli nykyhallituksen hallitsematon Sote-kohellus räjähtää voimaan.

  9. Nimetön

    Olisiko edellisen hallituksen (Katainen-Stubb) Sote-kohellus, jonka perustuslakivaliokunta kaatoi ollut parempi?

    • Nimetön

      Tämä nykyinen muistuttaa amatöörien alamäkiluistelua.

      • Nimetön

        Ei, Ei. Ei huutaa demarit….mutta! Sote tulee…tulee valinnanvapaus….kansalaiset pääsevät tarvitsemaansa hoitoon.
        15:52, voisitko tarjota mieleisesi ”ammattilaisen” tekemän Sote-mallin.

      • Liisa

        Sanovat että koskaan ei ole niin kylmä että demari laittaa kädet omaan taskuun .

  10. Nimetön

    Suurin EI on kuultu omilta. Kokoomuksen pormestari Jan Vapaavuori höykytti keppuli-hallitusta. Ja näillä ei kommenteilla saatiin jo paljon hyvää. Valinnanvapaus ja asiakasseteli EI koske enää erikoissairaanhoitoa. Se olisikin johtanut täydelliseen kaaokseen. Sote muistuttaa paljolti Neuvostoliittoa. Valtio antaa rahat jolla maakunnan pitää pärjätä. Ketkä potkaistaan tienpientareelle jos rahat ei riitä?

    • Nimetön

      Ei, Ei- Rinteen ollessa Stubin hallituksen valtiovarainministeri päädyttiin eduskunnalle antamaan esitys, jossa perustettaisiin viisi aluetta, jotka vastaisivat kaikista sosiaali- ja terveyspalveluista.
      Esitys törmäsi eduskunnan perustuslakivaliokunnan tulkintaan niiden perustuslainvastaisuudesta.
      Lakiesityksen käsittely eduskunnassa raukesi tästä syystä.
      Nyt demarit turvautuvat pormestari Jan Vapaavuoreen oman mallinsa tueksi.
      Mikä se malli on?

      • Nimetön

        Kilauta ensin Jan Vapaavuorelle ja kysy häneltä asiaa. Valistunut veikkaus, että se on sama kuin demokraateilla. Totuus.

  11. Nimetön

    Mikä on punahomeen ja Vapaavuoren malli?
    Hyväksyykö perustuslakivaliokunta aiemmin kumotun mallin vihreiden populistipolitiikon Ville Niinistön esityksestä?