Arto Satosella tuli täyteen 15 vuotta kansanedustajana

Arto Satonen on kirjojen ja penkkiurheilun ystävä.

Sastamalalainen Arto Satonen (kok) on ollut viisitoista vuotta kansanedustajana. Merkkipaalu tuli täyteen lauantaina.

”Muistan kuin eilisen päivän sen illan Ellivuoressa, kun meidän huikea kampanja johti valintaani vuoden 2003 eduskuntavaaleissa”, Arto Satonen kertoo. Hän keräsi tuolloin yli 4 000 ääntä.

Eduskuntavaalit käydään jälleen ensi keväänä. Arto Satonen on ilmoittanut asettuvansa ehdolle.

”Seuraavan vaalikauden suuri asia ei ole sote-uudistus, vaan sotu-uudistus”, Arto Satonen sanoo. Tämä tarkoittaa sosiaaliturvan ja työtulojen yhdistämistä siten, että työnteko kannattaa aina. ”Johdan kokoomuksen valmistelua sosiaaliturvan uudistamisessa. Sitä haluan olla tekemässä seuraavassa eduskunnassa”, Satonen toteaa.

Arto Satonen on eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja. Hän johtaa myös Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukuntaa.

Poimintoja

  • Nimetön

    Onnittelut Artolle , Näillä eväillä mennään eteenpäin. Terveisin Torilla tavataan.

  • Nimetön

    Onnittelut täyden eläkkeen saavuttamisesta! Eiköhän päästetä mies nauttimaan siitä ensi vaaleissa.

  • Nimetön

    mitkähän ne ovat ne suuremmat saavutukset satosella sastamalan hyväksi?vai onko niitä ?

  • Nimetön

    Ei mulla muuta, mutta on tuo 15v ja täysi eläke kyllä uskomaton märkä rätti tavalliselle ihmiselle, oli saajan puolue mikä hyvänsä.

  • Nimetön

    Valtio velkaantuu kovaa vauhtia. Nyt tarvittaisiin Iiro Viinasta. Orpo ei tilannetta hahmota.

  • onnellinen

    Kiitos Arto tänään makkarasta ja kahvista! Yrittäkää pistää paremmaksi! Helppo täällä on huudella kun ittestä ei oo mihinkään! EI tarvi kaksinen koulutus olla kun muita mollaa!!

      • Nimetön

        Satosen haukkumiseen ja mustamaalaamiseen pätee se vanha oikeaksi todettu totuus: ’kateuskin pitää ansaita’.
        Tyhjäntoimittajien on helpompi sietää omaa surkeuttaan, kun on joku menestyjä jota kalvaa.

  • Nimetön

    Kansanedustaja kertoo halunsa olla seuraavassa eduskunnassa tekemässä ”sotu-uudistusta”. Eli työnteko aina kannattavampaa kuin sosiaaliturva. Jäljet kyllä kertoo muuta. Nykyhallitus on leikannut palkansaajilta kuten Kiky. Silloin vähäosaisilta joudutaan leikkaan entistä enemmän. Myös eläkeläisiä on muilutettu, asiakasmaksuja hilataan pilviin. Tälläinen on Armoton yhteiskunta.

  • Nimetön

    kyllä taas maksut nousee jos sote tulee sehän on selvyys sillä eihän yksityislääkärit alenna taksojaan vaan kunnallisten pitää nostaa näinhän orpokin jo myönsi että kustannukset nousee aluksi.Taas tullaan köyhän kukkarolle.Kahden viikon kuluttua näkyy ensimmäinen työttömien giljotiini leikkaa työttömiltä aktiivimallin ansiosta jos kortistossa on ollut pitkäaikaistyöttömiä jotka eivät ole tähänkään asti saaneet työtä niin tuskin on alkuvuotena työllistyneet mutta leikkuri käy ja vie siivun.Ei ole työntekijän vika jos esim vaneritehtaalla alkaa yt-neuvottelut ja 60 työläistä saa lähteä.Siis lisää työttömiä.On aivan naurettavaa kun aikuisia ihmisiä laitetaan sellaiselle kurssille kuin työelämään tutustuminen,henkilöllä voi olla takanaan pidempi ura kuin satosen kansanedustajapesti.Tällä vain kaunistellaan työttömyyslukuja.Ei ole oikein että samasta työstä sama palkka toinen tekee kuntouttavaa työkokeilua ja saa 9 euroa päivärahan päälle ja toinen oikean palkan.Ja seuraavaksi hallitus hyökkaa AY-liikettä vastaan.Missä se duunarin turva sen jälkeen on?Toivon että maassamme saataisiin nämä arkadianmäen suurimmat etuuksien väärinkäyttäjät ruotuun, he jotka nauttivat sopeutumiseläkettä muiden tulojensa ohella plus ne jotka änkeävät joka paikkaan saamatta muuta aikaan kuin mahtavat tulot.Olisi hyvä jos tämä sote kaatuisi niin kaatuisi myös hallitus ja saataisiin uudet vaalit jospa kansan silmät olisivat avautuneet tästä riistohallituksesta.

  • Nimetön

    Sellainen tietämättömyys hirvittää, että nykyhallitus on säkkipäässä ihmisten arkielämästä. Köyhien lasten määrä on kasvussa. Koulutuksen keskeyttäminen on kasvussa, ja syntyvyys samalla laskussa. Suomi, suomalaiset ovat menossa kohti perikatoa. Tälläinen yhtälö on mahdoton. Surkeeta.

  • Nimetön

    Suomessa asuu maailman onnellisin kansa, talous että työllisyys kasvaa nyt vauhdilla.
    Kiitos Sipilän hallitukselle!

    • Nimetön

      Ei siinä talous ja työllisyys auta, kun tosiasioista laitetaan suut suppuun, silmät kiinni. Lasten ja nuorten murjominen on kansakunnan häpeä. Trubaduurit ja runoilijat laativat juhlapuheet.

  • Nimetön

    Venäjällä ja Suomessa käytiin hyvin samantyyppiset pressanvaalit. Valtamedian pitkään rummuttama suosikki voitti ja toiseksi tuli demokratia.

  • Tyrwää forever

    Kiitos, Arto! Toivottavasti jaksat vielä kauan ja pysyt terveenä! Onnea!

Kommentointi ei ole käytössä.