Ministerivierailu jäi karkotuksen jalkoihin, uimahallipäätös huulilla

Britanniassa tapahtuneen kaksoisagenttien myrkytysjupakan mainingit löivät maanantaina niin Sastamalaan kuin Huittisiinkin. Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) piti vierailla kummassakin kaupungissa. Vierailu jäi kuitenkin venäläisen diplomaatin karkotusneuvonpidon vuoksi, johon osallistuivat presidentti sekä ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta.

Kova päätös, johon yhtyvät suurin osa EU-maista ja Amerikka, joka karkottaa 60 venäläisdiplomaattia. No, Venäjä karkottaa saman verran. Niin, myrkytyksessä epäillään Venäjään olleen vahvasti mukana. Onko kylmä sota palannut? Ja ottaako joku tulevista Bond-elokuvista kantaa tähän vakavaan asiaan?

Vakavaa asiaa on myös Sastamalassa. Uimahalliselvitys liene loppusuoralla, ellei jo valmis. Keikyän ja Kiikan hallit ovat elämänsä ehtoossa. Siksi selvitys jälleen on tarpeen Vammalan uuden hallin osalta. Asiahan ei ole ihan tuore, vaan juuret ovat kuusikymmenluvulla. Selvityksestä ilmennee, että halli on tarpeellinen ja vuosittaisia käyntejä olisi noin 100 000. Nyt kaupungin kahden vanhuksen altaissa käy vajaat 40 000 uimaria. Huittisten uusittu halli imee 70 000 käyntikertaa.

On mahdollista, että uimahallipäätös on jo aivan huulilla. Ounasteluissa lautakunta-hallitus. Ja valtuustokierrokset huipentuisivat kesäkuun valtuustoon, viimeistään syksyllä. Halliin on saatavissa valtiolta miljoonan apu, joka voisi osua jopa vuodelle 2020. Olisihan se komeata, jos Vammalan hallin rakennustyöt alkaisivat sote-uudistuksen vanavedessä.

Jos valtuusto päättää hallista, niin se merkitään investointisuunnitelmiin jollekin vuodelle. Joo, niin on tehty ennenkin. Lopullinen rakennuspäätös syntyy, kun valtuusto myöntää rakennusvuoden talousarvioon rahat. Siinähän sitä onkin sitten jälleen kompastuksen paikkoja. Hallin rakentaminen maksaa noin kymmenen miljoonaa. Sitä ei pidetä ongelmana. Sen sijaan vuotuiset rapian miljoonan käyttökulut aiheuttavat hammasten kiristystä.

Tarpeellisen hallin myötä keskusteluun nousee eittämättä tuloveroprosentin nosto. Se on kova pähkinä purtavaksi. Vai mitä emeritus valtuutettu Olavi sanoo?

  • Nimetön

    Sastamalassa pääsee kesällä uim aan aivan riittävästi.Tosi on ,että käyttökulut on kovat. Uimahalli ei ole välttämättömyys. Vanhenevan väeston terveyspalvelut joiden avulla he pärjäävät kotona pidempään, on välttämättömyys. lisäksi kun lasketaan yhteen veroprosentti ja veden hinta ollaan kovissa lukemissa. niissä ei ole nostovaraa. Olen iloinen että Malmberg koittaa tosissaan kääntää ruoria oikeaan suuntaan ilman mitään prosesseja. mallia vaan Raumalta ja Kari Koskesta.

  • Katsomovalmentaja

    Kyllä maailma on täysin erilainen mitä se oli kylmän sodan aikaan, Venäjällä on murto-osa siitä asevoimista mitä oli NL-liitossa. Nyt pelureita on 5-6 jotka ovat tasavertaisia asemahteja, USA tietenkin ihan omassa kokoluokassaaan.
    Uimahalli on peruspalvelu joka on jokaisessa kunnassa, ihan pienissäkin ja luultavasti valtuustokin näin ajattelee. Sastamalan ongelma päätöksenteossa on ollut päättämättömyys, kytketään kymmenen asiaa toisiinsa ikään kuin syy-seuraus suhteella eikä näin synny päätöksiä.
    Riskiä pitää ottaa mutta tässä uimahallihommassa kuten muissakaan tämän kokoluokan investoinneissa ei juuri riskiä ole, muualla pitää vaan tehostaa toimintaa ja myydä pois turhaa omaisuutta jos tiukille joudutaan.

  • Nimetön

    Menkääpäs päättäjät katsomaan millä mallilla makaa Sastamalan terveyspalvelut ! So. päivystys 8 – 20.
    Siellä tehdään remonttia, henkilökunta juoksee edestakaisin, eikä mistään meinaa tulla mitään.
    Kaiken huippuna on vaan kysely, jonka tarkoituksena on muka palvelun parantaminen.
    Tätä taustaa vasten ei minkäänlaista uimahallia, ennen kuin terveyspalvelut on aktvoitu vastaaman kunnassamme esiintyvään tarvetta.

  • Reinikka Juha

    No eiköhän se halli jo viimein Tyrväälle pitäisi rakentaa !

  • Nimetön

    EIKÄ Kiikoisten lääkäripalveluista kerrota yhtään mitään!!! Taitaa olla sisäpiirin juttu. prästän mukaan vastaanotolle niinku ennenkin,vai.

  • Nimetön

    No, ei kai sitä ministeriä sentään tarvita, kun sunnuntaina juur virvottiin terveeks. Sillä pärjää ainakin puolivuotta. Sen jälkeen alkaa jo vaalikiima.

  • Nimetön

    On se sitten kummaa vertailua, ei terveyspalvelut tai vanhustenhoito parane yhtään vaikka kaikki maan uimahallit purettaisiin.
    Ymmärtäkää nyt hyvänen aika että ne terveys/sairaus/sote/sosiaali ja muut jutut ovat mitä ovat. Ihan omina itsinään ja aina niistä kitistään. Ja vammalan sairalaan ei rauhaa tule ennenkuin Tampereelta saadaan määräys kaikkien toimintojen alasajosta ja rakennuksen purkamisesta.
    Tätä taustaa vasten uimahalli pitää vihdoin 50 vuoden jahkailun jälkeen rakentaa se on kuntalaisten peruspalvelua kuten koulut ja kirjasto.

  • Nimetön

    Tulee halvemmaksi kun näille himouimareille maksetaan uiminen huittisiin. Ihan tosi!

    • Nimetön

      Esim. 3000 uimaria x 52 krt/vuosi x 20€=3.1 milj. €/vuosi. Tuo lienee Huittisiin kuskauksen hinta. Ihan tosi!

  • Nimetön

    Vanhustenhoitoon liittyen: Lukekaapa tämä AL:ssä 27.3 18 ollut lainaus: Vanhuus on sitä varten, että ymmärtäisi lapsuutensa, ymmärtäisi, mitä on avuttomana pudota toisten käsiin, sellaisten, joilla on valta sinun ylitsesi. (Eeva Kilpi). Siinä teille miettimistä. Tämä totuus on jo täällä. Kello käy kaikille.

  • Nimetön

    Tämän päivän ruletissa, palkansaajat, eläkeläiset ja vähäosaiset ovat vetokoiran asemassa valjakkoajossa. Reessä röhnöttää Soini, Orpo ja jalaksilla raippaa heiluttaa pääministeri Sipilä. Käynnissä on pitkittynyt Kiirastorstai. Joka päättyy vasta, seuraaviin eduskuntavaaleihin. Silloin näytelmässä, ei ole sorretunvoima, kuiskaajan roolissa.

  • Nimetön

    Kyllä toimiva sairaala ja lääkäriin pääsy on aina tärkeämpää kuin uimahalli!

  • Nimetön

    Nykyinen työministeri ja hallituksen muut kekkulit haluavat mennä seisoskeleen hölmöjen joukkoon. Väittävät ressukat, että aktiivimalli on hyväksi 46% työttömille. Tilastoasiantuntija ilmoitti, että 40% olisivat muutenkin täyttäneet aktiivisuusehdon. Lisäksi nyt on tarjolla myös osa-aikatyötä enemmän saatavilla. Eli, koko kekkulointi on puhdas työttömyysturvan leikkaus. Lisäksi Kela joutuu palkkaan kymmeniä uusia työntekijöitä lisää. Hallitus hyökkää nyt rajusti, järjellistä ajattelua vastaan.

    • Nimetön

      Joo ; Kela Tuo suojatyöpaikka!
      Käsittelyaikamme sosiaalietuuksissa 5 vk, ellein hieman enemmän.
      Miksi ei Kelaa velvoiteta purkamaan ruuhkiaan??

  • Nimetön

    Nämä nykyiset ministerit jäävät Suomen historiaan porukkana joka tuhosi meidän eläkejärjestelmän. Palkkatyö tuhotaan ja tilalle tuodaan ”resupekat”, joiden työehdot eivät kestä edes kuutamoa. Suomesta tulee tuulenpieksemä jääkylmä Siperia. Sitähän kepu on höpöttänyt Esko Ahosta lähtien. ”Siperia opettaa”. Opettaa juu, eläkeläiset elään nälässä.

  • Nimetön

    Palkansaajien ja eläkeläisten täytyy yhdistää voimansa ja pelastaa Suomen työeläkejärjestelmä sorron yöstä. Menneitten ja tulevien sukupolvien työtä ei poljeta, markkinatalouden helppoheikkien anturan alle.

  • Nimetön

    Eläkeläisenä voin todeta eläväni taloudellisesti varakkainta aikaa.
    Kiitos Esko Ahon, joka 1990 luvulla johti Suomen Harri Holkerin ”hallitun rakennemuutos hallituksen”jäljiltä
    kukoistukseen.
    Tuli työtä ja eläkekerttymää, josta nyt saa nauttia.

    • Nimetön

      Se oli kyllä Lipposen-Niinistön hallitus joka Suomen nosti. Ja tietysti myös Nokia kännykkä. Tämä nykyinen hallitus tuhoaakin tulevaisuuden. Siksi eläkeläiset ja palkansaajat tarvitsevat toinen toistaan. Yhteistyössä on voimaa.

Kommentointi ei ole käytössä.