Ruma, mutta ihanan sympaattinen, kuvailee Iida Nalli ”idän kaunotartaan”, vuoden 1980 Moskvitshia. Neuvostonpunainen 2140-mallin Mosse oli hänen lapsuutensa kauhistus.

Moskvitsh kuljetti Vammalan Lousajassa asunutta Nallin perhettä luotettavasti noin kymmenen vuoden ajan, vuodesta 1982 90-luvun alkupuolelle. Sitten isä Hannu päätti vaihtaa menopelin uudempaan. Iida oli mukana Moskvitshin viimeisellä matkalla.

”Isä ei halunnut luopua autosta, vaan se ajettiin hänen tuttaviensa latoon Punkalaitumelle. Söin matkalla Simpsons-jäätelöä, siitä on ihan selkeät muistikuvat.”

Hannun ja Mossen suhde oli erityislaatuinen.

”Isä ei halunnut luopua autosta, vaan ajatteli, että hänen ja Mossen aika tulee vielä – viimeistään eläkepäivillä.”

Kohtalo päätti kuitenkin toisin, sillä Hannu sairastui Parkinsonin tautiin. Vuonna 2013 miehen kunto romahti ja pitkä sairaalakierre alkoi.

Iida päätti toteuttaa isänsä unelman.

Hidastus isän hoitokodin kohdalla

Punkalaitumella ladon nurkassa Iidaa odotti pölyinen, mutta päällisin puolin hyväkuntoinen auto. Ovet eivät meinanneet aueta, mutta apukuskin puolelta hänen onnistui lopulta kammeta itsensä Mossen sisään.

Sukulaisten ja lähipiirin hienoisista epäilyksistä huolimatta Mosse siirrettiin Iidan lapsuudenkodin talliin. Kului vielä kolme vuotta ennen kuin aika oli kypsä autoprojektin aloittamiseksi.

”Kesällä 2016 Mosse siirrettiin vanhempieni tallista meidän pihaamme. Tein hinaajan kanssa sopimuksen, että isäni hoitokodin kohdalla vauhtia hidastetaan. Isä vilkutti ikkunassa äidin ja hoitajien kanssa. Se oli tunteikas hetki”, Iida muistelee.

Vaikka Iida on puuhannut auton parissa paljon itse, isoimmat hommat hän on jättänyt suosiolla ammattilaisille. Parhaillaan idän ihme on maalattavana.

”En ole katunut hetkeäkään”

Mosse-projektin varrella Iida on aloittanut myös venäjänkielen kurssin, sillä Moskvitsh-kirjallisuutta on ollut miltei mahdotonta löytää muun kuin venäjänkielisenä.

Varaosia hän on hankkinut venäläisten kontaktiensa kautta suoraan Mossen kotimaasta. Toisinaan osien metsästäminen on ollut varsinaista salapoliisityötä. Kun täysosuma sitten on osunut kohdalle, ovat tunteet olleet sen mukaiset. Esimerkiksi etu- ja takapuskureita Iida etsi puolen vuoden ajan.

Isä Hannu varoitti etukäteen Iidaa käyttämästä autoon kaikkia rahojaan. Sihteeriopiskelija on pitänyt projektistaan tunnontarkkaa Excel-kirjanpitoa, muttei suostu paljastamaan paljonko euroja autoon on uponnut.

”Päätös projektiin ryhtymisestä syntyi täysin tunnepohjalta, mutta en ole katunut hetkeäkään. Euroja tärkeämpää on saattaa isälle tärkeä asia päätökseen.”

Tarkkaa aikataulua Mossen valmistumiselle ei ole asetettu, mutta Iida toivoo auton olevan kuosissa tulevan kesän aikana.

”En ota paineita, mikäli niin ei tapahdu. Tärkeintä on, että isä pääsee vielä Moskvitshinsa kyytiin.”