Superin tontille halpatavarakauppa?

Vuonna 2015 ”Superilla” oli vielä vipinää. Kiinteistö on ollut tyhjillään Citymarketin avauduttua tien toiselle puolelle.

Kolme kaupan alan toimijaa on kiinnostunut entisestä Superin liikekiinteistöstä Sastamalassa.

Citymarketin lähellä sijaitsevan tontin ja kiinteistön omistaja Lassi Tuominen kertoo, että vuoden päivät tyhjillään olleeseen rakennukseen on tulossa halpatavarakauppa, jossa myydään myös elintarvikkeita.

”Kaikki on vielä vähän auki, ja neuvottelut näiden kolmen, keskenään samantyylisen toimijan kanssa jatkuvat”, Tuominen toteaa.

Uusi tulokas selviää Tuomisen mukaan kuukauden tai kahden kuluessa.

”Rakennusta laajennetaan ja muutakin remonttia on tiedossa. Kauppapaikan ovet aukeavat asiakkaille aikaisintaan jouluksi, mutta pidän todennäköisenä, että avajaisia vietetään ensi vuoden puolella.”

Käyntikortti sisääntuloväylän varressa

Ympäristölautakunta hyväksyi viime viikolla Superin kiinteistölle poikkeamisluvan, joka mahdollistaa nykyisen 1770 neliön liikerakennuksen laajentamisen. Tontin rakentamismäärä olisi suunnitelmien toteutuessa noin 4500 kerrosneliötä.

Lautakunnalle jätetyn hakemuksen perusteella tontille tulee 3200 kerrosneliön erikoiskaupan suuryksikkö. Päivittäistavaran myyntiala olisi 800 neliötä.

Kaupungin kannalta on merkittävää, että liikerakennukseen saadaan kaupallista toimintaa. Lupa-asiaa valmistelleen maankäyttöpäällikkö Merja-Liisa Hannukselan mukaan tyhjänä oleva liikerakennus paikoitusalueineen ei ole hyvä käyntikortti Sastamalan sisääntuloväylän varressa.

Kiinteistöstä kyselyjä jo aiemmin

Expert-kodinkoneliikettä pyörittävä Tuominen osti Superin tontin ja liiketilan Arto Satoselta ja tämän sisarelta Erja Kurjelta lokakuussa 2015.

Tuolloin Tuominen totesi, ettei paikkakunnalta parempaa kauppapaikkaa löydy.

”Kun Cittari tulee, alkaa tapahtua. Toimitiloista on jo nyt tullut kyselyjä, joten vuokralaisen saaminen ei muodostu ongelmaksi”, hän kommentoi Alueviestille.

Tuominen vihjaisi, että isoilla kaupan alan liikeketjuilla on kiinnostusta tulla Sastamalaan.

21 vastausta artikkeliin “Superin tontille halpatavarakauppa?”

    • Nimetön

      Ei ole, koska siihen on tulossa Ikea. Tämän kuulin suoraan eräältä asian varmasti tietävältä hlöltä.

      Vastaa
  1. Nimetön

    Motonetin on tarkoitus laajentaa myyntiä myös elintarvike puolelle.Hakenut jo pidemmän aikaa myymälätilaa SASTAMALASTA? Vanhaa Superia on suunitelmissa laajentaa tekemällä toinen kerros vanhan päälle.Näin ei tontin pinta alan pitäisi suurentua kuin ylhäälle päin.Näin naapurien raivo saadaan minimoitua!Nähty mustaa valkosella!

    Vastaa
  2. Nimetön

    Motonet Kesko ja Amazon ovat lisäämässä yhteistyötä keskenään ja hakevat näin ollen varteenotettavaa paikkaa keskeltä EI MITÄÄN! Täydellinen paikka epäonnistua!Uimahallin teosta kaupungin kanssa vielä lopullinen päätös tekemättä kolmanteen kerrokseen?AIKATAULU LYÖTY LUKKOON VALMISTUMISESTA.(Ainakin hallin)

    Vastaa
  3. Nimetön

    Uimahallikerroksen myyntitilat(Juotto) tilat jo varattu Latvian tarjonnalle. Kattotasanteelle on suunitelmissa laskeutumispaikka medihelille!

    Vastaa
  4. Nimetön

    Eiköhän näitä halpahalleja ole jo riittävästi, samoja romuja eri paketissa kuka kulloinkin sattuu myymään.
    Laatua kaivattaisiin, kaikessa!

    Vastaa
  5. Tervetuloa

    Näköjään myös keskustelun tasossa kaivattaisiin laatua… Eiköhän tuolle halpatavaralle kysyntää löydy, tuskin ne tänne summamutikassa tulee. Ja oikein hyvä, että saadaan tuo tyhjä kauppa hyötykäyttöön!

    Vastaa
    • Nimetön

      Köyhälläei ole varaa ostaa halpaa, eikä rahaa ostaa kallista. Nettikauppa tappaa halvan roinan kaupat, Kiinasta tilaamalla saa samat kamat kymmenesosan hinnalla. Tampereen seudulla Löytötavaratalo lopetti jo, ja perinteikäs Harraste lopettelee juuri nettikaupan viedessä asiakkaat. Stockmann kipuilee verkkokaupan puristuksessa, HM on samoissa vaikeuksissa. Mutta onha toki hyvä, että edes hetkeksi saadaan Superin tyhjälle kiinteistölle käyttöä.

      Vastaa
  6. Tervetuloa

    On paljon roinaa, mitä kiinakaupasta ei kannata tilata. Esimerkiksi kookkaat tuotteet. Ne kun harvemmin tulee ilmaiseksi. Myöskään järin arvokasta tuotetta ei kannata ostaa maailmalta, väärennökset kun ovat yleisiä ja takuut lähinnä vitsi. Kyllä se perinteinen kauppa kannattaa vielä. Säästömarkettikin laajensi, vaikka myy lähes pelkästänsä kiinalaista romua.

    Vastaa
    • Nimetön

      Kun on luotu naisten-,sisustus -ym. lehdissä se tarve, että vuoden (ellei jopa puolen) jälkeen kotisi ilme on uusittava, ”värimaailma” ja tapetinkuviot vaihdettava ym. kulutusta ruokkivaa hömppää, onkin helppo taas myydä tokmannillinen tai säästömarketillinen turhaa tavaraa hyväuskoisille hölmöille. Itsekin sorrun joskus kippoon…on ne niin kauniitakin, mutta järki sanoo, että liika on liikaa.

      Vastaa
  7. Nimetön

    Laatua kaivataan, myös keskustelussa. Kiinalaista romua ei kannata kenenkään ostaa vaikka halvalla saat, me ollaan sorruttu markkinamiesten ansaan.
    Joudut ostamaan muutaman vuoden välein kaikki ruohonleikkurista lähtien kun ostat roskaa, se vasta kalliiksi tulee ja kaikki paikat täyttyy tästä roinasta.

    Vastaa
  8. kiva uutinen

    Kiva juttu että tulee uusia yrityksiä!!

    Kunhan ei ole villihinta. Tai mikään muukaan jo paikkakunnalla toimiva tuppukauppa”ketju”.
    Aijoo! Ja ainahan sinne voi perustaa 10 parturikampaamoa! Niitähän meillä ei olekaan tässä kylässä kuin vasta 1451 asukasta kohti.

    Vastaa
    • Nimetön

      Tukka ja nälkähän tässä ruhossa enää kasvaa…että niitä palveluita lissää… tosin tuo ruokapuoli on jo noussu ihan överiksi.

      Vastaa
  9. Nimetön

    mää tiän että siihen tulee kateellisten tyrvääläisten kauppa.kyttäjät paikalla

    Vastaa

Kirjoita vastaus

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>