Kummivaltuutetuista tukea Sastamalan nuorisovaltuutetuille

Sastamalassa nuorisovaltuuston edustajat eri toimielimissä ovat saamassa kummivaltuutetut.

Nuorisovaltuusto esittää kummivaltuutettujen nimeämistä. Kummivaltuutetut toimivat nuorisovaltuuston edustajien apuna. Esimerkiksi lautakuntatyöskentelyssä voi olla käsiteltävänä vaikeita asioita, joita kummivaltuutettu voi selventää.

Lähtökohtaisesti ajatuksena on, että kummivaltuutettu olisi toimielimen varapuheenjohtaja.

Kaupunginhallitus käsittelee kummivaltuutettujen valintaa seuraavassa kokouksessaan.