Äetsän koulu: Kasvatusjohtaja jäädyttäisi tilanteen

Kasvatusjohtaja Pekka Kares on lukenut tarkoin Äetsän koulun kuntotarkastusraporttia. Hän jäädyttäisi tilanteen ja antaisi aikaa perusteelliselle pohdinnalle läntisen alueen palvelukokonaisuudesta.

Äetsän koulun ensimmäinen rakennus nousi Kiikkaan 1958 ja viimeinen laajennus 2004. Koulusta n pidetty hyvää huolta, mutta silti noin vuosi sitten ruokasalin ja kotitalousluokan lattioiden alta paljastui kosteusvaurioita. Sastamalan kaupunginvaltuusto myönsi alapohjan remonttiin 450 000 euroa. Korjauksella piti selvitä taas vuosia.

Viime joululomalla koululla tehtiin kuitenkin silmämääräinen tarkastus. Siitä alkoi ounastelu, että on syytä tehdä perusteellinen kuntotarkastus. Se oli karu. Konsulttifirman arvio akuuteista korjaustarpeista oli 2,8 miljoonaa ja peruskorjauksen hintalappu olisi seitsemän miljoonaa.

”Hämmennys oli suuri, kun kolmisen viikkoa sitten sain alkutiedot raportista. Jotakin osasi jo odottaa, mutta ei tällaista. Tiedän, että kiinteistöä on huollettu mallikelpoisesti jo Äetsän aikana”, toteaa Sastamalan kasvatusjohtaja Pekka Kares, joka työskenteli koululla yhdeksän vuotta.

Hän aloitti nopeasti mietinnän teknisen johtajan Kimmo Toukoniemen kanssa. Heti löytyi yksi ratkaisu.

”Päädyttiin siihen, että vanhaa ei kannata korjata. Kokonaan uusi koulu 180 yläkoulun oppilaalle maksa noin 4,4 miljoonaa. Mutta sen eteenpäin vieminen ei ollut ensimmäinen valmistelun aihe”, selvittää Kares.

Jo pohdinnan alkumetreille kävi selväksi, että kaikissa tapauksissa tarvitaan väistötila.

”Ei parakki, vaan hyvätasoinen ja viihtyisä siirtokoulu. Sellainen, jota rakennusalaa tuntematon ei edes siirtokouluksi huomaa. Hyvä tarvitaan, koska siirtokoulun tarve kestää joka tapauksessa vuosia. Vuosihinta liikkuu jossakin 200 000 – 400 000 euron tuntumassa riippuen siitä, paljonko tilaa tarvitaan”, miettii kasvatusjohtaja.

Siirtokoululle etsitään parhaillaan paikkaa. Kohteiksi ovat nousseet nykyinen tontti, Kiikan koulun läheisyys tai Sylvään koulun tontti. Kasvatusjohtaja jäädyttäisi tilanteen.

”Nykyisen koulun tontti olisi paras. Se antaisi mahdollisuuden miettiä perusteellisesti, millainen palvelukokonaisuus Kiikassa tulevina vuosina on. Myös päiväkoti ja kirjasto ovat suurien korjaustarpeiden edessä. Voitaisiinko rakentaa koulu, jossa olisi esikoulu, luokat 1 – 9, kirjasto ja päiväkoti. Stormista meillä on hyviä kokemuksia vastaavasta palvelukeskuksesta. Tämä ajatus liittyy selkeästi läntisen alueen veto. Ja pitovoimaan.”

Jos ajatellaan pelkkää rahaa, niin siirtokoulu voitaisiin sijoittaa Sylvään koulun tontille. Tällöin oppilaat kuljetettaisiin Vammalaan. Nyt Äetsän koululle kuljetetaan 120 oppilasta, määrä kasvaisi kuudellakymmenellä. Lisäkustannus on parhaillaan laskennassa, haarukka on 30 000 – 60 000 euroa. Mutta Sylväällekin pitäisi rakentaa lisätilaa, sillä sinne i mahdu nyt 180 uutta oppilasta. Lisätilan tarve on kuitenkin huomattavasti Kiikan vaihtoehtoa pienempi.

”Tämä vaihtoehto melkein tietäisi sitä, että Kiikasta loppuisi yläkoulu. Valtuusto on kuitenkin linjannut, että Sastamalassa on kolme yläkoulua. Nyt on laajan mietinnän paikka. Meillä on investointisuunnitelmissa jo Varilan koulu ja Mouhijärven yhteiskoulun toinen vaihe. Lisäksi näyttä siltä, että uimahallikin on tulossa.”

Poimintoja

    • Paikalla käynyt

      Ongelmatiloja on paljon vähemmän kuin annetaan ymmärtää. Tilanne on todella syytä jäädyttää mutta eri perusteilla kuin Kares kertoo. Tämä Kareksen sooloilu on tarkoitushakuista.

  • Kysynpä vaan?

    Onko pakko kaikki keskittää vammalaan. Muuttovoima on kasvanut Keikyä- kiikka akselilla niin miksei sitä yläkoulua ei voida säilyttää läntisellä puolella.

  • Nimetön

    voisihan sen koulun rakentaa kiikoisiin vaikka toukolan koulun jatkeeksi

  • Nimetön

    Voisko sen myydä, niin lakkaisi home haisemasta, niin kävi Äetsän entiselle kunnantalolle.

    • Nimetön

      Niinpä niin! Syytä olisi ilmeisesti tutkia kaupungintalo.Jospa altistrus on suurin siellä!

  • Nimetön

    Ensitilassa pitäisi tutkia Pehulan myös Pehulan koulun ”puurakennus”!!!

    • Nimetön

      Äläs ny. Kyllä pari kaupunkinmiästä just viime viikolla sitä ihaili ulkoapäin….. taisivat oikein keskustasta asti tulla kattelemaan….

  • Nimetön

    Pehulan koulu maantasalle ja siihen monipalvelukeskus Stormin mallin mukaan tilalle!!

  • Nimetön

    Ensitilassa pitäisi tutkia myös Pehulan koulun ”puurakennus”!!!

  • Nimetön

    Eikö tän kokoisessa pitäjässä riitä kaksi yläkoulua? Mitä järkeä korjata homeista rakennusta, kun oppilasennuste Sastamalassa laskee merkittävästi. Äetsän oppilaat mahtuvat Sylväälle.

  • Kiikka

    Kyllä Sylväälle pitäisi tehdä perusteellinen tutkimus, ennenkuin mitään päätetään. Sylväätä ei ole vielä tutkittu.

  • Unhola.

    Jokos veteraanit unhoitettiin ku lehti e sanallakaan…hieman hävettäis.

  • Nimetön

    Kaikki sinne p..rs r.ik..n vaan Se kai on ajatus. Sivukylät kuihtuu mutta onneton tyrvää koittaa kaikkensa! ei pääse uimaan kun ei ole hallia eikä vettä ja kaikki on homeessa mikå ympäröi tota reikää minne aurinko ei paista!

    • Nimetön

      Sivukylät kuihtuu ikävien ihmistensä vuoksi. Kyttäystä, kaunaa ja kadehtimista niin, että jokainen, joka kykenee, muuttaa pois. Sadan vuoden takaisia vihoja sukujen välillä pidetään yllä oikein juhlimalla.

  • Nimetön

    Valtuustossa tai hallituksessahan ei ole ”yhtään” jääviä henkilöä käsittelemään näitä kouluratkaisuja?

  • Nimetön

    Ei missään tapauksessa Sylväälle. Ei syöksetä lapsia suoraan mammuttikouluun ja koosta johtuviin ongelmiin.

Kommentointi ei ole käytössä.