”Vastuullinen koiranomistaja kerää lemmikkinsä jätökset”

Pikku-Berliinissä asuva Petri Nalli toivottaa koiranomistajat tervetulleiksi omalle roska-astialleen. ”Kesäksi pönttö siirtyy taas lähemmäs katua. Silloin kannen alle on helpompi sujauttaa kakkapussi.”

Vastuullinen koiranomistaja kerää lemmikkinsä jätökset, tuumaa sastamalalainen Petri Nalli ja raottaa roska-astiansa kantta. Kuvaustilanne on lavastettu: sinisessä pussissa ei tällä kertaa ole perheen novascotiannoutaja Riinan pökäleitä, vaan ojanpientareelta napattua sammalta.

Roskiksen kyljessä sen sijaan komeilee vihreäpohjainen tarra, joka kertoo astian olevan koirankakkaroskis.

”Tarra on ollut astian kyljessä siitä saakka, kun ostimme talon. Kovin tarkkaan emme ole seuranneet, onko roskikseen tiputettu muita kuin oman koiramme jätöksiä, mutta ainakin tarjoamme siihen mahdollisuuden”, mies huomauttaa.

Katujen varsille kerääntyvät läjät ärsyttävät miestä, joka haluaisi pitää koko Sastamalan siistinä. Siksi hän tervehtii ilolla paikallisen Musti ja Mirri -yrittäjä Rita Mäkinesteen tarratempausta. S-market Sastamalan katon alla sijaitsevan lemmitarvikeliikkeen tiskillä on vino pino kakkatarroja, joita kaupunkilaiset voisivat liimata roskistensa kylkeen.

”Jaan niitä ilmaiseksi, mutta kovin montaa ei vielä ole haettu”, Mäkineste harmittelee.

Koirankakkatarrojen lisäksi Musti ja Mirri tarjoaa ohikulkijoille ilmaisia kakkapusseja. Sellaisen voi napata mukaansa liikkeen ulkopuolella seisovasta ständistä.

”Pussien käyttäminen ei todellakaan ole vaivalloista, ja entistä helpommaksi sen tekevät koirankakkaroskikset. Uskon, että jätökset katujen varsilla vähenisivät tarrallisten roskisten myötä”, yrittäjä toteaa.

Sastamalan Musti ja Mirri -yrittäjä Rita Mäkineste jakaa ilmaiseksi koirankakkaroskistarroja. Myymälän ulkopuolelta voi napata mukaansa myös kakkapussin. S-marketin roskikset ovat nyt koirankakkaroskiksia.

Laiskuutta vai välinpitämättömyyttä? Sitä Petri Nalli on pohtinut monesti koiralenkeillä seuratessaan kanssakulkijoita, jotka jättävät lemmikkiensä kasat teiden varsia koristamaan.

”Kerran seurasin erästä koiranulkoiluttajaa ja keräsin hänen lemmikkinsä jätökset. Ketään en kuitenkaan ole asiasta suoraan huomauttanut, kynnys siihen on aika korkealla.”

Sekä Petri että hänen vaimonsa Iida myöntävät keräävänsä muidenkin koirien pökäleitä, jos sellaisiin lenkeillään törmäävät.

”Olemme varmasti Sastamalan ahkerimpia koirankakan kerääjiä”, pariskunta nauraa.

Petri haaveilee Google Mapsin kaltaisesta sovelluksesta, joka näyttäisi kartalla kaupungin koirankakkaroskisten sijainnin.

Nuorkauppakamarin Lempee Sastamala -sivustolle mies on laatinut ehdotuksen koirankakkaroskisten uudelleensijoittelusta sekä pussien jakamisesta niiden yhteydessä.

”Koiraharrastajat voisivat neuvoa sopivien paikkojen suhteen ja lemmikkitarvikeliikkeet lähteä sponsoreiksi pusseille”, hän kaavailee.

Nallit uskovat, että esimerkiksi Facebook-kampanja herättäisi ihmiset ymmärtämään, millaisia kasoja koirat vuosittain jättävät jälkeensä.

”Värikäs kasa koirankakkapusseja ojien varsilla havahduttaisi varmasti paremmin kuin heinikkoon hautautuneet pökäleet.”

  • ei koirienvihaaja

    Kun on koiran omistajaksi tullut,kantakoon kakkapussit omaan roskikseen.

    • Kolmen nartun palvelija

      Helppo sanoa, jos kävelet kilometrin lenkkejä varsinkin useamman koiran kanssa, ei ole kovin kiva kannella käytettyä ruokaa kotiin asti.

      Kakka kaduilla ärsyttää varmasti enemmän kuin kerätty jööti.

      • Nimetön

        Vie vain 18:04 kotiin asti saaliisi! Kun jaksat kantaa kotiin kolmen nartun ruoat, jaksat myös kantaa kotiin asti paskat.

  • Nimetön

    Ei ennen vanhaanka koiran paskoja mihkää kerätty,eikä kukaan rutissu. Kyllä maailmassa on paljon suurempia todellisia murheita.

  • Nimetön

    Olen ollut koiran omistaja, mutta silti protestoin lemmikkien ruokiin käytettyä rahaa vastaan. Ei lemmikkieläinten ruokintaan voida käyttää valtavia summia, jos suuri osa maailman lapsista ja väestöstä näkee nälkää. Siis Kiinankin koirat ihmisruoaksi näin radikaalisti sanottuna.

    • Nimetön

      Ja missäs ovat eläinsuojelijat, kun hyönteisruokabuumi valtaa alaa ?!

Kommentointi ei ole käytössä.