Huittisten Säästöpankki menestyi vertailussa

Toivo Ala-Rautalahti, Huittisten Säästöpankki
Huittisten Säästöpankin toimitusjohtaja Toivo Ala-Rautalahti.

Myös tuloksellisessa mielessä Huittisten Säästöpankki onnistui tekemään 140-vuotisjuhlavuodestaan historian parhaan. Se ylsi Kauppalehden suuressa pankkivertailussa sijalle kaksitoista.

Kauppalehti vertaili pankkeja kasvun, kannattavuuden ja vakavaraisuuden mittareilla. Parhaiden joukkoon ylsi satakuntalaisista pankeista Huittisten Säästöpankin lisäksi Säkylän Osuuspankki, joka on sijalla yksitoista. Kärkeä listalla pitää Kuntarahoitus, jonka asiakkaina ovat kunnat, kuntayhtymät ja yleishyödylliset asuntoyhteisöt.

Huittisten Säästöpankin toimitusjohtaja Toivo Alarautalahti näkee, että menestyminen pankkivertailussa kertoo sinnikkäästä työstä, oikeista valinnoista ja ammattitaitoisesta henkilökunnasta. Kiitosta saavat myös uskolliset asiakkaat sekä koko Säästöpankkiryhmä. Ryhmän tilikauden voitto parani viime vuonna yli 25 prosenttia.

”Suurin positiivisesti tulokseen vaikuttanut asia oli Huittisten Säästöpankin oma sijoitustoiminta. Pankki kirjasi sijoitusomaisuutensa myyntivoittoina hieman yli 3 miljoonaa euroa”, Toivo Alarautalahti kertoo.

Menestyminen turvaa toiminnan kehittämisen

Huittisten Säästöpankki on omistajaton pankki, joten liikevoitto ei ole sille itseisarvo. Se kuitenkin turvaa toiminnan jatkuvuuden ja kehittymisen, kuten investoinnit digitaalisten palveluiden kehittämiseen.

”Asiakkaat odottavat yhä enemmän ajasta ja paikasta riippumatonta, hyvin toimivaa digitaalista asiointikokemusta”, Alarautalahti toteaa.

Menestyminen mahdollistaa myös seutukunnan elinvoimaisuuden tukemisen muun muassa yrityksiä, maataloutta ja kotitalouksia rahoittamalla.

Palvelu, ammattitaito ja tavoitettavuus painavat pankin valinnassa

Konttorit Huittisten Säästöpankilla on Huittisissa, Sastamalassa, Säkylässä, Eurassa ja Porissa.

Taloudellisen menestymisen lisäksi Toivo Alarautalahti pitää vähintään yhtä tärkeänä menestymistä asiakastyytyväisyystutkimuksissa. Asiakkaiden tarpeita kuunnellaan ja palveluita kehitetään sen mukaan. Tämän päivän pankkiasiakas haluaa entistä joustavampaa ja vaivattomampaa asiointikokemusta.

”Olemme viime vuosina panostaneet voimakkaasti säästämisen, sijoittamisen ja varainhoidon palvelujen kehittämiseen. Tulokset ovat alkaneet näkyä. Esimerkiksi rahastotutkimusyhtiö Morningstar palkitsi maaliskuussa Säästöpankkien omistaman Sp-Rahastoyhtiön Suomen parhaana osakevarainhoitajana. Palvelu, ammattitaito ja tavoitettavuus ovat kuitenkin edelleen ne kaikkein tärkeimmät asiat, kun pankkia valitaan”, Toivo Alarautalahti painottaa.

Poimintoja

Kommentointi ei ole käytössä.