Varilan koulusta Varelius – tavoitteena oppimiskulttuurin muutos

3D-laseilla ”sisälle” kouluun. Kuva: Sanna Vieras.

Viime perjantaina Sastamalan Varilan koulun opettajista sekä tilakeskuksen, koulutoimen ja varhaiskasvatuksen väestä koostuva joukko pääsi tutustumaan uuteen kouluun Tampereella sijaitsevan visualisointiluolan avulla.

Koulun rehtori Juha Marttila sanoo, että retken tavoitteena oli konkretisoida rakennussuunnitelmia, jotta niitä voitaisiin vielä tarvittaessa viilata.

”Tekniset piirustukset eivät välttämättä avaudu yhtä hyvin kaikille. On tärkeää, että koulun henkilökunnalla on mahdollisuus arvioida uuden koulun tiloja kouluarjen ja käytännön näkökulmasta.”

Visualisointiluolan koulusimulaation kautta katsoja näki koulun rakenteet niiden oikeassa mittakaavassa.

”Astuimme sisään kouluun ovesta, josta oppilaatkin aikanaan saapuvat ja pohdimme heidän päivänsä kulkua, miten he kiinteistössä liikkuvat ja toimivat”, Marttila kuvailee.

Perinteisten luokkien sijaan uuteen kouluun rakennetaan helposti yhdistettäviä ja eroteltavia tiloja erikokoisten ryhmien tarkoituksiin.

”Pohdimme porukalla ääniin ja näkyvyyteen liittyviä asioita. Mietimme, miten tiloja tulisi siirtoseinillä rajata ja millaiset kalusteet toimivat missäkin. Ainoastaan kädentaidoille on omat soppensa, muutoin koko rakennus on periaatteessa yhtä suurta oppimistilaa, joka muuntuu moneksi. Ruokala sijoittuu korkeaan aulaan, jossa on myös auditorion virkaa toimittavat niin sanotut jättiläisen portaat sekä pieni esiintymislava”, Marttila kertoo.

Tilat ja toiminta muutoksessa

Monimuotoiset ja muunneltavat tilat tukevat uuden opetussuunnitelman tavoitteita. Suurimpana haasteena Marttila näkee koulun toimintakulttuurin muutoksen.

”Samalla kun teemme uudenlaista oppimisympäristöä, luomme uudenlaista oppimiskulttuuria. Yhteisopettajuus ja tiimityö on tulevaisuuden juttu, mutta opettajankoulutuksessa on pitkään tähdätty yksinvastuullisuuteen, opettajat on opetettu opettamaan yksin.”

Varilan koulu

Havainnekuva uudesta Varilan koulusta.

Uutta myös nimi

Uuden koulun rakentaa NCC Suomi, ja urakan arvo on 8,4 miljoonaa euroa. Varilan koulu muuttuu uudisrakennuksen myötä Vareliuksen kouluksi.

Marttila kertoo, että nimi on peräisin suunnittelukilpailun voittaneesta ehdotuksesta, sastamalalaisten Leena ja Markus Aaltosen ideasta. Suomen kieltä kehittänyt Antero Varelius oli kotoisin Varilan kylästä.

Rakennusliikkeiden tarjouspyyntömateriaalissa oli vaateita arkkitehdin osaamisesta, ja NCC valitsi Aaltosten Matroskin Oy:n kumppanikseen osallistumisvaiheessa.

Oppilaita Vareliuksen koulussa tulee olemaan noin 340, joista noin 80 esikoululaisia.
NCC aloittaa valmistelevat työt tontilla kesän aikana, varsinaiset rakennustyöt alkavat syksyllä. Työt valmistuvat ensi vuoden loppuun mennessä. Nykyinen koulu toimii samalla tontilla, kunnes uusi koulu otetaan käyttöön.

Kokonaisuudessaan kaiken pitäisi olla valmista kesäkuun loppuun mennessä vuonna 2020.

Koulun läheisyyteen rakennettavan liikuntahallin urakoitsija ei ole vielä selvillä.

11 vastausta artikkeliin “Varilan koulusta Varelius – tavoitteena oppimiskulttuurin muutos”

  1. Nimetön

    Viiden vuoden päästä avoin tila remontoidaan perinteisiksi luokkatiloiksi, kun huomataan ”avokonttorin” toimimattomuus opetustilana…

  2. Nimetön

    Ja ovatko ne jossain havainnekuvassa yläkerrassa näkyvät avoimet, matalahkot kaiteet turvallisia lasten liikkuessa?

  3. Sylvää

    Isot avarat tilat mahdollistavat luokkakokojen suurentamisen kuten kävi sylväälläkin.

  4. Nimetön

    Onneksi ei ole lapsia noissa monitoimitiloissa joissa meteli ja levottomuus lisääntyy ja lapset vaan tapittaa kännyköitä ja tietokoneita. Vanhanajan kansakoulun opettajat takaisin niin moni ongelma poistuisi. Sylväällä on muutakin ongelmaa kuin luokkakokojen suuruus!

    • Päättämässä ollut

      Kirjoittaja näyttää olevan aika pihalla nykyisestä opetustavasta. Koulu lienee ensimmäisiä uuden opetustavan mukaan rakennettavia laitoksia. Tuo meluasia on lähinnä vanhojen koulujen ongelma kun akustiikka hoidettiin kovilla pinnoilla. Sastamalalle kiitos kun rakentaja ja käyttäjät on saatu yhteiseen pöytään keskustelemaan ja ratkomaan asioita toiminnallisuuden ehdoilla.

      • Nimetön

        9:48: En ole hän, jolle vastaat, mutta kuinka voit olla varma tämän uuden mallin toimivuudesta, jos se on ensimmäisiä uuden mallin mukaan rakennettavia? Lisäksi minua ihmetyttää, miten nämä avoimet tilat voidaan hyväksyä esim. paloturvallisina?

  5. Nimetön

    Jos yhteisopettajuus nyt alkaa, miten taataan oppilaan oikeusturva arvioinnissa? Kenen mielipiteen mukaan numerot (jos niitä enää kukaan tuntee) annetaan?

  6. Nimetön

    En ymmärrä, mikä autuus on avoimessa tilassa. Toisten oppilaiden ja toimintojen äänet kuuluvat, tekemistä haittaa näkökentässä liikkuvat toiset oppilaat. Itse en pysty keskittymään, kun ympärillä koko ajan tapahtuu jotakin. Mitä kun joku intoutuu kiljumaan, viheltelemään, kiroilemaan, esiintymään ja keräämään huomiota?

  7. Kaunis rakennus

    Onpa hieno systeemi tuo visualisointiluola! Luotan opettajien ammattitaitoon työrauhan säilyttämisessä myös isoissa tiloissa. Muunneltavat tilat varmasti mahdollistavat myös pienempiin ryhmiin jakamisen ja erityisen tuen antamiseen tarvitsijoille.

  8. Nimetön

    Ainakin lasteni koulussa opettajat ovat jo nyt hätää kärsimässä nimenomaan työrauhaongelmien takia! Ammattitaito ei riitä kun ongelmat lisääntyvät liikaa ja lapset alkavat olla kouluissa tosi sairaina.