Kolme uutta yrityshanketta matkailun kehittämiseen

Leader Joutsenten reitin hallitus on käsitellyt viisi uutta hankehakemusta, joista kolmen hakemuksen rahoitusta puollettiin osana Luova Laakso 2020 -kehittämisstrategian toteuttamista. Yksi hakemus hylättiin ja yksi jätettiin pöydälle lisäselvityksiä varten.

Sastamalan Vammalassa toimivan Vehmaan matkailutilan investointihankkeessa lisätään yrityksen pysäköintitilaa, parannetaan pihavalaistusta ja kohennetaan juhlatilojen sisustusta. Kapasiteetin kasvattamisella tavoitellaan 15 prosentin lisäystä nykyiseen liikevaihtoon. Samalla yritykseen syntyy puolipäiväinen sesonkityöpaikka.

Villa Jämi Oy:n investointihankkeessa luodaan uusi yhteysvenepalvelu Sastamalan Ellivuoren matkailualueelle Rauta- ja Kulovedelle. Kahdeksan henkilön yhteysvene toimii tiiviissä yhteistyössä alueen muiden vesistömatkailutoimijoiden kanssa Ellivuoresta käsin. Investointi vahvistaa yrityksen Ellivuoren toimintoja ja tavoittelee viidenneksen kasvua nykyiseen liikevaihtoon.

Hämeenkyrössä toimivan Susan Mäkipää tmi:n perustamistuella haetaan osaamista kutunmaidosta valmistettavien fudge-makeisten tuotantoon. Kukkamäen Kuttutilan omistajan tavoitteena on työllistää itsensä kahden vuoden tähtäyksellä uudessa liiketoiminnassa.

Nyt puollettujen yrityshankkeiden yhteenlasketut kustannukset ovat 79 000 euroa, josta julkisen tuen osuus on 22 prosenttia. Ohjelmakaudella 2014-20 on nyt käynnistetty yhteensä 140 yritys- ja yleishyödyllistä hanketta. Ohjelmakauden rahoituskehyksessä mennään jo ensi vuoden 2019 puolella, jonka varoista on puollettuna viisi prosenttia. Seuraavan kerran hankehakemuksia käsitellään tiistaina 18.9., johon kokoukseen tulevien hakemusten jättämisen takaraja on perjantai 7.9.

Mitä saatu aikaan 40:ssä jo toteutetussa hankkeessa?

Leader Joutsenten reitin ohjelmakaudella 2014-20 tukemista 140 hankkeesta 40 on jo ehditty toteuttaa. Niiden tuloksena on syntynyt 25 uutta työpaikkaa, neljä uutta yritystä ja 42 uutta palvelua tai tuotetta. Yrityshankkeilla on vaikutettu 4,8 miljoonan euron liikevaihdon kasvuun osallistujayrityksissä. Päättyneisiin ja käynnissä oleviin hankkeisiin on tähän mennessä osallistunut 68 maatilaa ja 65 kylää. Näiden ns. ohjelmaindikaattoreiden määrällisten tulosten lisäksi hankkeilla on ollut moninaisia laadullisia vaikutuksia mm. viennin edistämiseen, jalostusarvon nostoon, energiatehokkuuteen, nuorten elämänlaatuun, maallemuuttoon ja kulttuuritarjontaan.