Liikuntahallin viivästyminen aiheuttaa närää Huittisissa

Huittisten uuden liikuntahallin käyttöönotto tulee viivästymään joitakin kuukausia.

Huittisten uuden liikuntahallin käyttöönotto tulee viivästymään. Liikuntahallin oli määrä valmistua toukokuun loppuun mennessä, mutta betonilattian kuivuminen on kestänyt arvioitua huomattavasti pidempään.

Hallin pääurakoitsijana toimiva Konepaja Survonen vaati kaupungilta, että urakka-aika pidennetään siihen asti, kunnes hallin betonilattia on tarpeeksi kuiva joustopuulattian paikalleen asentamiseksi. Myös kaupunki haluaa odottaa betonilaatan kuivumista kosteusraja-arvoihin.

Arviot kuivumisajasta heittelevät reilusti, mutta joka tapauksessa kuivumista joudutaan odottamaan vielä kuukaudesta ylöspäin.

Huittisten tekninen lautakunta käsitteli viime viikolla liikuntahallin viivästymiseen liittyviä seuraamuksia.

Tekninen johtaja Ulla Ojala esitti, että viivästyssakkojen kohtuullistamisesta neuvotellaan urakan loppuselvitysvaiheen jälkeen, jolloin urakoitsijan vastuu hankkeen viivästymisestä on lopullisesti selvillä.

Lautakunta päätti äänestyksen jälkeen myöntää hallin käyttöönotolle lisäaikaa 13. kesäkuuta asti ja koko työmaan valmistumiselle 24. elokuuta asti. Sopimuksen mukaan jokaisesta viivästyneestä työpäivästä napsahtaa pääurakoitsijalle 4 699 euron sakko, jota peritään enintään 50 työpäivältä. Maksimissaan sakko voi nousta jopa lähelle puolta miljoonaa.

Lisäksi tekninen lautakunta päätti, ettei Huhkolinnan purkua aloiteta ennen uuden liikuntahallin käyttöönottoa.

Eilisessä hallituksen kokouksessa puheenjohtaja Martin Ylikännö (kesk) ja kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa käyttivät otto-oikeuttaan ja nostivat teknisen lautakunnan päätöksen hallituksen käsiteltäväksi. Varajäsen Mikko Kaunisto (vas) olisi halunnut pitää lautakunnan päätöksen voimassa. Hän oli sillä kannalla, ettei liikuntahalliasiaa olisi voitu käsitellä, sillä otto-oikeus oli nostettu listalle ilman, että siitä oli informoitu kaikkia hallituksen jäseniä ennen kokousta.

Kaupunginhallitus oli Ylikännön ja Peltomaan takana pyörtäen sakkopäätöksen ja ollen Ojalan kanssa samaa mieltä, että asia käsitellään loppuun vasta loppuselvitysvaiheen jälkeen.

  • Ojalan laskuoppi

    4699€/pv x 50pv =234 950€ (kaippa tuo ny sit on lähellä ½ milliä)

  • Tarkennus laskuoppiin

    Uutisesta puuttuu tarkennus, että sakkoja voi kertyä kahden viivästymisen takia: Ensimmäinen, josta sakot jo pyörivät, koskee käyttöönottoa. Viivästyssakkoja peritään enintään 50 työpäivältä ja sakko on yhdeltä työpäivältä 4 699 euroa.
    Mikäli työmaa ei ole kokonaisuudessaan valmis 24. elokuuta, lähtevät viivästysseuraamukset pyörimään myös sen osalta enintään 50 työpäiväksi. 4699 €/pv x 50 pv x 2 = 469 900 € onkin sitten jo huomattavasti lähempänä puolta mijoonaa.

    • Nimetön

      09:24 sakot menee vain kerran, sen jälkeen projektia voi hoitaa kuin Olkiluodon ydinvoimalaitoksella, iäisyysprojektina.

  • Nimetön

    Kyllä kannattaa ainakin sen laatan antaa kunnolla kuivua..ennen lattian asentamista

Kommentointi ei ole käytössä.