Ravaako Huimariina viikonloppuna kuningattareksi?

Huimariina ja Johanna Sianoja lähtevät ensi yönä kohti Rovaniemellä järjestettäviä Kuninkuusraveja. Hevoset ovat elämäntapa koko Sianojan perheelle, sillä myös Johannan lapsenlapsi Heini Lesosesta on kasvamassa kovaa vauhtia innokas heppatyttö.

Yön pimeimpinä tunteina sastamalalainen Johanna Sianoja saattaa jo miettiä, miltä tuntuisi, jos hänen valmentamansa Huimariina voittaisi ensi viikonloppuna Rovaniemellä järjestettävien Kuninkuusravien ravikuningattaren tittelin.

Huimariinan alkukausi on sujunut loistavasti ja juhannuksena Härmässä ravatun kilpailun jälkeen tamman selkään on soviteltu Kuninkuusravien ennakkosuosikin viittaa. Vaikka Sianoja tietää Huimariinan olevan loistavassa kunnossa, hän pitää mielessä, että urheilussa voittaja selviää vasta kilpailun päätteeksi.

”Kuninkuusravit ovat nimensä veroinen kilpailu. Kun hevoset juoksevat kahden päivän aikana kolme matkaa, se ei ole mikään kevyt juttu. Viimeinen lähtö on tietysti kaikista tärkein, sillä silloin mitataan, kenellä on vielä voimaa jäljellä”, Sianoja tietää.

Voittoa ei missään tapauksessa voi lähteä tuulettamaan etukäteen, mutta Sianoja tietää, että menestys on nyt lähempänä kuin koskaan.

”Hevoselle on tehty kaikki mitä voidaan ja saimme hyvät lähtöpaikat kahteen ensimmäiseen lähtöön. Huimariinalla ajaa Ari Moilanen, joka on mielestäni taktisesti Suomen paras kuljettaja”, hän perustelee.

Sianojan mukaan Huimariinan kaltaisia ravaajia syntyy vain harvoin.

”Lahjakkuuden näki jo nuorena, mutta hevosen jalat ovat vaivanneet paljon ja on vaatinut lujaa uskoa sekä paljon treeniä, hoitoa ja ruokintaa, että olemme päässeet tähän, missä olemme nyt.”

Sianoja nimeää Huimariinan ehdottomaksi vahvuudeksi hevosen valtavan voitontahdon.

”Usein kilpailuissa näyttää siltä, että Huimariina olisi jäämässä kakkoseksi, mutta yleensä juuri silloin se kerää jostain vielä tarvittavan voiman ja kirii voittoon. Huimariinalle ei tuota ongelmaa edes niin sanotulta kuolemanpaikalta eli johtavan hevosen rinnalla juokseminen. Siinä missä moni hevonen ei kestä sitä, Huimariina näyttää juuri siinä paikalla oman kovapäisyytensä”, Sianoja kertoo.

Mikäli voittoa ei viikonloppuna irtoa, on 11-vuotiaalla tammalla ikänsä puolesta vielä muutama vuosi aikaa tavoitella Kuninkuusravien voittoa.

”Suurin kysymysmerkki on Huimariinan jalkaterveys, sillä fysiikan tai psyykkeen puolesta hevonen pystyy varmasti jatkamaan niin pitkään kuin se kilpailusääntöjen puitteissa on mahdollista”, Sianoja uskoo.

Lue koko juttu keskiviikkona ilmestyvästä Alueviestistä.

Poimintoja

Kommentointi ei ole käytössä.