Sastamalan kylät imevät voimaa maaseudusta – Kylämarkkinoilla noin 1 000 henkeä

Kävijöitä kylämarkkinoilla oli 900-1 000, ynnää kuvan napannut kyläasiamies Jani Hanhijärvi. Tapahtuma onnistui kokonaisuudessaan erittäin hyvin ja palaute oli positiivista, mikä tietänee markkinoille jatkoa ensi vuonna.

Lauantaina 4. elokuuta Kiikoisten torilla on melkoinen hyörinä. Sastamalan seitsemännet Kylämarkkinat avautuvat piakkoin yleisölle. Torialueella kiertelee tyytyväisenä myös kaupungin kyläasiamies Jani Hanhijärvi.

”Näitä Kylämarkkinoita on viime vuosina pidetty eri puolilla kaupunkia. Se on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Kylien välinen yhteisöllisyys on vuosien varrella selvästi lisääntynyt.”

Sastamalassa on Pirkanmaan laajin maaseutu. Se sykkii voimaa koko kaupunkiin.

”Useissa kylissä on vireyttä ja talkoohenkeä. Kylillä halutaan elää ja voida hyvin. Täällä Lounais-Suomessa maaseutu voi varsin hyvin, vaikka jonkin verran on samoja uhkia kuin muuallakin. Palveluitten myötä muutetaan keskustoihin. Tosin meillä kylille on muuttanut myös lapsiperheitä, joten liike ei ole yksisuuntaista.”

Tero Vuorenniemi on ikänsä asunut Putajassa ja pitää kylästään.

Kiikoisissa on esillä viisitoista kylää.

Keikyän Kyläseuran teltalla rakasta kotikyläänsä esittelee Päivi Kivioja. Hän pitää kyläänsä maailman parhaana.

”Kylällä asuu vain ihania ihmisiä. Ja kylän läpi virtaava Kokemäenjoki on aivan mahtava.”
Kokemäenjoen rantoja on raivattu ja somistettu eri yhdistysten talkoovoimin. Se on tuonut yhteisöllisyyttä ja tehnyt kylästä entistä viihtyisämmän.

”Ainoa murhe on, että palvelut meiltä on viety. Koulun loppuminen oli se viimeinen pisara. Siitä huolimatta kylälle on muuttanut lapsiperheitä. Se on hieno asia”, sanoo Päivi.

Tapiolaa kannetaan maailman tietoisuuteen Seija Kuukan esittelemien ämpärien voimin.

Kylätalostaan ja sen ympärille rakennetusta toiminnasta tunnettu Lantulan Seudun Kyläyhdistys näyttäytyy Kylämarkkinoilla hevosarpajaisten voimin.

”Kuka arvaa hevosen painon oikein tai lähimmäksi, saa hevosen omakseen. Kyse on puuhevosesta, ei sentään oikeasta”, kertoo Sinikka Hatanpää.

Hän on asunut Lantulassa kolmetoista vuotta ja ihastunut kylään sydänjuuriaan myöten.

”Talkoohenki on vahva. Nytkin tehdään leikkikenttää lapsille kylätalon pihamaalle. Muutin aikanaan Lantulaan Pirkkalasta. Oli lähdettävä golfkentän tieltä. En ole katunut.”

Tatu Hietamäki kiertelee äitinsä kanssa Pirkanmaan eri tapahtumissa.

Kummallisen kaksipyöräisen laudan päällä torialueella viilettävä kymmenvuotias Tatu Hietamäki tuli Kiikoisiin Nokialta äitinsä, Satu Nokkosen, kanssa

”Niin, tämä on Hoover-lauta. Akkukäyttöinen ja kätevä. Tulin äidin kanssa myymään vanhoja leluja. Kyllä ne aika hyvin menevät kaupaksi.”

Lisää markkinatunnelmia keskiviikkona ilmestyvässä Alueviestissä.

  • Nimetön

    Kyllä oli Sastamalassa komia tori, oikein esiintymislavalla ja myyntikojuilla varustettuna.

  • Nimetön

    Kai noilla kylillä on lysti asua jos annetaan siihen mahdollisuus. Kuuntelin valtionvarainministeri Orpon mielen nyrjähdyksiä. Kehua retosteli, että verotus ei kiristy. Paitsi välillinen verotus. Polttoaine ja muut haittaverot. Siinä taas pienitulosen ylintä paidannappia kiskotaan entistä tiukemmalle. Valtionverotukseen tulee helpotuksia. Mutta eihän pienituloiset sitä maksa, eikä niitten verot vähene. Päinvastoin! Suuriraha kaventaa herrojen näkökenttää.

Kommentointi ei ole käytössä.