Onnekas lottoaja Huittisissa – Voitto yli 60 000 euroa

Veikkaus, Lotto

Huittisissa oli lottorivinsä jättänyt onnekas pelaaja. Hän kuittasi lauantain kierroksella reilut 60 990 euroa.

Potti tuli rivillä, jossa oikein oli kuusi numeroa ja yksi lisänumero. Vastaavia voittoja löytyi myös kaksi muuta.

Veikkaus kertoo, että rivi oli tehty Härkäpakarissa.

Yhtään täysosumaa ei Lotosta tällä viikolla löytynyt.

Poimintoja

  • Nimetön

    Ja maksetaan voittajalle verottomana. Veikkaus hoitaa verot. Kepun Kurvinen ehdotti perintöveron poistoa. Toki nyt jo saa 20 000 euroa verottomasti periä omaisuutta. Kurvisen ehdotus veisi valtiolta miljardin tulot. Otetaanko lisää velkaa? Ja viljelijöille pitäisi korvata satomenetyksiä, ilmeisesti toinen miljardi. Mutta Kelan maksamista korvauksista maksetaan veroa 20%. Että vähän lohtua valtion kirstunvartioille.

    • Nimetön

      Lohdutukseksi todettakoon, että viljelijöille ei enää makseta katokorvauksia vaan nykyään pitää olla vakuutus kadon varalle (jos sekään mitään korvaa). Jos valtio päättää erikseen tukea, niin kaikki viljejöille maksettavat tuet ovat veronalaista tuloa. Älä huoli, ei maatalous saa ylimääräistä miljardia.

      • Nimetön

        En kirjoittanut katokorvauksista mitään. Pääministeri Juha Sipilä itse juuri mainitsi korvaukset viljelijöille. Mikä nyt on varmasti paikallaan. Tuskin siihen ihan pienet eurot vaikuttaa tuontaivaallista. Ja valtio ne maksaa. Pitäiskö pääomatuloja verottaa samoin kuin ansiotuloja? Siinä yksi keino lisätä valtiontuloja. Eikä aina kiskottaisi pienituloisten ylintä paidannappia entistä tiukemmalle.

    • Nimetön

      Ja, jos työttömyystuki poistuisi, niin aina parempi valtion taloudelle

    • Nimetön

      Joidenkin ymmärrykseen eivät mahdu muut asiat, kuin nämä…. Lottoaisivat sen sijaan, että aina ovat valittamassa.

      • Nimetön

        Mitähän lottovoittaja tekee rahoillaan? Valittaako voiton pienuutta vai ihmettelee onnenpotkua. Vai valittaako sitä, että nyt ei ole oikein mitään valittamista. Varmaan voittaja on onnellinen, eikä valita mistään.

Kommentointi ei ole käytössä.