”Tulin tänne linnalle ensimmäisen kerran juhannuksena mieheni Emil Danielssonin kanssa 1913. Olin kyllä kuullut ateljeesta, mutta en tiennyt siitä mitään. Olihan se vähän hankalaa välillä täällä olla, kun en ollut tottunut kotona Kirkkonummella kotitöihin ja täällä piti alkuun vesikin kantaa pitkän matkan takaa. Onneksi myöhemmin löytyi lähde tästä läheltä”, tarinoi jo 132-vuotias Saga Danielsson (Pirkko Esko) pärekaton vihkiäisissä sunnuntaina.
Edellisen kerran kivilinnalla juhlittiin korjaustöiden valmistumista 4. syyskuuta 1998.
”Silloin oli tehty sisällä jonkin verran korjauksia ja katto uusittu. Se oli myös pärekatto”, kertoi Sastamalan sivistyslautakunnan jäsen Sari Hassi pärekaton vihkiäispuheessaan.
Linnalla käy vuosittain 3 000 – 3 500 kävijää.
”Viime kesänä tehtiin ennätys, 5 200 kävijää. Silloin täällä oli Danielssonin taiteesta kertova näyttely. Toivon, että mahdollisimman moni paikkakuntalainen ja muulta tulevat tutustuvat kivilinnaan ja Pirunvuoren maisemiin”, huomautti Hassi.
”Maisemat ovat todella ihania”
Vaikka sade häiritsi pärekaton vihkiäisiä, niin muutamia kulkijoita linnalle polkua pitkin saapui. Heistä yksi oli Nohkuan kylässä asuva Irma Passi.
”Tulin Nohkuaan 1974. En muista, kävinkö mieheni kanssa täällä heti samana vuonna, seuraavana viimeistään. Täällä tulee käytyä aina, kun jotakin tapahtuu, ja muutenkin. Kun meillä on vieraita, niin yleensä tuomme heidät tänne. Nämä maisemat ovat todella ihania.”
Tampereella asuva Riitta Nieminen-Salokatve käy vuosittain kivilinnalla. Hän on kotoisin Vammalasta.
”Minulla on kesäpaikka Heinoossa. Olen käynyt täällä yli neljäkymmentä vuotta. Nyt tuon tänne lapsiani. Tämä linna on oikea käsityön näyte ja maisemat ovat mahtavat. Kotiseuturakkaus minut tänne aina tuo.”
Riitan matkassa oli Laitilassa asuva Reijo Pennanen. Hän oli toista kertaa Pirunvuorella.
”Viime kesänä kävin Riitan kanssa ensimmäistä kertaa. Tämä on hieno paikka. Kun katselee linnaa ja sen suurista kivistä tehtyjä seiniä, tulee mieleen, että on siinä tarvittu tällaista miehistä voimaa, ja paljon”, naurahtaa Reijo.
Voimamiestä tarvittiin
Viime vuosisadan alkupuolella suuret taiteilijat rakennuttivat erämaa-ateljeita. Niin myös Emil Danielsson. Paikan hän löysi taidetta harrastavan karkkulaisen asemapäällikkö Johanssonin avulla. Maan Danielsson vuokrasi Nurkan pariskunnalta 10 markan vuosivuokralla.
Rakennustyöt alkoivat 1906 kolmen raavaan miehen voimin. Lähistön kiviä linnaksi puursivat Janne Packalen, Niilo Leppänen ja maailman Vihtori, oikeaa nimeä hänelle ei kukaan tiennyt.
Miehillä oli apuna itse tehty kraana, eli nosturi. Silti kivitöissä tarvittiin rutkasti voimaa. Ja sitä kuulemma löytyi juuri maailman Vihtorilta, hän oli oikea voimamies.
Linna valmistui lopullisesti 1913. Edellisvuonna ulkokuori oli jo kunnossa, mutta viimeistelytyöt veivät vielä vuoden.
