Matkanteko Tampereelta Sastamalaan lyhenee valtatien remonteilla

Kilometreissä matka Tampereelta Sastamalan Vammalaan pysyy ennallaan tehdään mitä vain. Matka on noin viisikymmentä kilometriä eli alle tunnin ajassa mitattuna. Matka-aika kuitenkin lyhenee alati, kun valtatietä 12 remontoidaan. Nytkin Vesilahdentien ja Varilan risteyksiä parannellaan, joten hyvää on luvassa. Työ- ja muut matkat molempiin suuntiin nopeutuvat ja helpottavat ihmisten elämää.

Hyviä asioita ovat myös tonttimaiden kaavoitus ja asuntorakentaminen. Hienoja totteja on tarjolla eri puolilla Sastamalaa kohtuullisen paljon. Keskustaan nousee jälleen loistavalle paikalle Liekoveden rantaan kerrostalo. Ei ole pulaa valmiista asunnoista, tai pientalojen rakennuspaikoista.

Jokin kuitenkin mättää, kun se haaveiltu muuttovoitto vain antaa odottaa itseään. Siitäkin huolimatta, että kaupunki on asiaa potkinut eteenpäin niillä keinoilla, joita sillä on. Eikä yrityspuolellakaan olla jääty tuleen makaamaan. Laajennuksia on luvassa ja sitä myöten uusia työpaikkoja. Ja silti väkiluku, ainakin toistaiseksi, vähenee vuosittain.

Kyllähän se yksi syy taitaa asua siellä Helsingin päässä. Eduskuntatalossa ja suurissa valtionhallinnon virastoissa pyritään yhä vain keskittämään erilaisia asioita jo olemassa oleviin suuriin keskuksiin. Pyrkimyksiä tehostetaan myös rahalla, jota tarjoillaan suurhankkeisiin, perukoille jää vain rippusia. Nekin toki ovat tarpeellisia, mutta eivät riitä kääntämään Sastamalan tyyppisiä kaupunkeja muuttovoittoisiksi.

Toisaalta on niin, että ihmiset tekevät asuinpaikkansa valinnan aivan omista lähtökohdistaan. On selvää, että vaikkapa Tampereella on erilaista kulttuuri- ja liikuntatarjontaa kuin Sastamalassa. Täällä sen sijaan on mahtavaa luontoa, joka myös kiinnostaa ihmisiä. Näistä sitten on valittava. Sastamalassa toisen asteen koulutus on huippua, mutta sen jälkeen pitää jo katsoa muita pakkakuntia.

Uusi uimahalli vahvistaa etenkin pitovoimaa ja naapureista Sastamalassa käyntejä. Asukasluvun lisäykseen halli tuskin vaikuttaa, mutta hyvä kun tulee, ettei sen takia ole muuttotappiota.

3 vastausta artikkeliin “Matkanteko Tampereelta Sastamalaan lyhenee valtatien remonteilla”

  1. Nimetön

    Sastamala on maaseutua läpeensä eikä ole mitään syytä olettaa että muuttotappio kääntyisi toiseen suuntaan, ihmiset haluavat asua kaupungeissa on yleiseurooppalainen trendi.Joten nautitaan tästä yhä hiljenevästä Vammalasta joka kuitenkin on viihtyisä maaseutukylä vielä kohtuullisine palveluineen, maalaisena on hyvä olla eikä täältä ole pitkä matka kaupunkiin Tampereelle.

    Vastaa
  2. Eikannata

    Ostaa uutta tai rakentaa Sastamalaan. Hinta on sama kuinTampereella ja laskee nopeammin kuin kerkiät kissa sanoa.

    Vastaa
    • Nimetön

      Joo on todella iso riski ostaa tai rakentaa kiinteistöä Sastamalaan, jossain vaiheessa kun pitää myydä, et saa kaupaksi millään hinnalla. Viime viikolla Sastamalassa myynnissä 147 taloa, huh huh!

      Vastaa

Kirjoita vastaus

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>