Ruokapuiston paikaksi Sastamalassa on valikoitunut pääkirjaston ympäristö. Sinne on tarkoitus istuttaa hyöty- ja koristekasveja, joista on iloa kaikille kaupunkilaisille.
Viljelyalueita on tulossa pääkirjaston ja rannan väliin. Kasteluvettä on saatavissa Rautavedestä ja läheiseltä matonpesupaikalta. Tapahtumien järjestämisessä voidaan hyödyntää pääkirjaston tiloja.
Tavoitteena on, että viljelystä saatavaa satoa voivat kaikki käyttää.
Hanketta on valmistellut Rakentavan Esiintymisen Kulttuuri ry yhdessä kaupungin kanssa. Yhdistys teki aloitteen kaupunkiviljelystä ja ruokapuiston perustamisesta viime vuoden keväällä.
Ruokapuiston perustamisesta solmittava sopimus on teknisen lautakunnan hyväksyttävänä.
Aikaisemmin Alueviestissä:
Sastamalan ruokapuisto Ystävyydenpuistoon? (14.2.2018)
Kaikille avoin puutarha Sastamalaan – taideyhdistyksen aloite etenee (8.2.2018)
Kuka vahtii, ettei ilkivalta turmele ?
Ei kukaan. Ja yrtit ja marjat ovat taatusti saaneet “luonnollista” lannoitetta ja kastelua… olisin mielelläni positiivisempi, mutta näin siinä tulee käymään. Terapeuttista puuhaa halukkaille tuo viljely kyllä on.
eikö enään tartte käyrä porkkana varkaissa
Paras uutinen sieltä vuosisataan.