Kaikille avoin puutarha Sastamalaan? – Taideyhdistyksen aloite etenee

Taideyhdistys REKry alkaa puuhata kaikille kaupunkilaisille avointa puutarhaa Sastamalaan.

”Teimme Ruokapuisto-hankkeesta kuntalaisaloitteen viime vuonna. Tänään saimme vastauksen, että kaupunki myöntää maata sitä varten. Nyt perustamme työryhmän, joka lähtee viemään hanketta eteenpäin”, yhdistyksen puheenjohtaja Sari Bamberg iloitsee.

Ruokapuisto-hankkeen alkuideana on luoda avoin puutarha, jossa voi halutessaan tehdä puutarhatöitä tai viettää aikaa muuten vaan. Viljelypalstat eivät alkuvaiheessa liity ideaan.

Bambergin mukaan koulut voisivat halutessaan käyttää puutarhaa opetuksen tukena ja myös nuoria voisi osallistaa mukaan.

”Puutarhassa ei olisi ikärajoja, vaan se olisi meidän kaikkien yhteinen kaupunkipuutarha.”

Vastauksessaan taideyhdistykselle kaupunki toteaa Sastamalan keskusta-alueelta löytyvän puistoalueita ja tyhjiä tontteja, joihin kaupunkiviljely hyvin sopisi. Mikäli aiheesta ja ruokapuiston hoidosta kiinnostunut yhdistys tai ryhmä löytyy, on kaupunki valmis osoittamaan tarkoitukseen sopivan paikan ryhmän käyttöön ja sopimaan sen ehdoista.

Bambergin mukaan hanke etenee nyt neuvottelulla kaupungingeodeetin kanssa.

”Työryhmää kerätään parhaillaan ja tarkoituksena on pitää avoin asukastilaisuus sitten, kun paikka on selvillä.”

Kiinnostuitko? Voit ilmoittautua mukaan osoitteessa rekry.sastamala@gmail.com

 

9 vastausta artikkeliin “Kaikille avoin puutarha Sastamalaan? – Taideyhdistyksen aloite etenee”

  1. Nimetön

    Ihan miettimällä mietin, missä kohtaa keskusta-alueella olisi vielä ”rakentamattomia tontteja ja viljelyyn soveltuvia puistoalueita”? Ei kyllä ihan heti tule mieleen.

  2. Nimetön

    Ei kannata. Tyrvääläisille tulee vaan tappelu jokaisesta salaatinlehdestä, kehäkukasta ja porkkanan ruipelosta, eikä kukaan osaa tai välitä hoitaa puutarhaa. Toivottavasti olen väärässä.

  3. Nimetön

    Kaupungintalon edustalla on kyllä iso alue rakentamatta…
    Kannatan aatetta, mutta mihin?!

  4. Nimetön

    ei onnistu, kylässä on vasemmistolaisia, kaikkihan kuuluu heille, toistenkin oma.

    • Nimetön

      Jos kaikki kuuluisi vasemmistolle, niin miksi eniten omistusta on porvareilla? Kyllä viljelijät peltonsa omistaa. Vai tarkoitatko vasemmistolla pankkeja?

    • Nimetön

      Eikös ne ole juuri kapitalistit, jotka kaiken vievät köyhiltä? Eiköhän tällainen yhteisviljelyskin saada jotenkin leikattua toimeentulotuista.

  5. Nimetön

    Tämä on loistava idea. Kyllä tämä vaan täällä Tyrväälläkin toimii, kun näin sovitaan, sitä maata kyllä löytyy, kun e i siihen edes isoa tonttia tarvita.

    • Nimetön

      Jos se on ”kaikille avoin puutarha”, niin ei sunkaan siihen mikkään parin aarin pläntti riitä! Eikö kannattaisi jo samalla vaivalla kyntää perunalle (Esim. Serviä varten) koko Nokkakylän pellot. Nokkakyläläisten suostumuksella tietty. Ja mahtuu siihen reunoille jottain yrttiä.

  6. Utelias

    Hei, mitä ko. taideyhdistys järjestää muuta toimintaa?