Ratsukoita näkee yhä harvemmin liikenteessä, koska moni vaaratilanteita kokenut ratsastaja ei uskalla enää lähteä yleisille teille. Näin ollen autoilijat ja muut teillä liikkuvat kohtaavat niin harvoin ratsukoita, että eivät ehkä äkkiseltään osaa toimia tilanteessa oikein – ja syntyy herkästi yhä uusia vaaratilanteita, joiden johdosta ratsastajat hevosineen alkavat pelätä liikenteessä kulkemista. Varsinainen noidankehä.

Asun Kiikoisten Niemenmaassa, ja koska omassa pihassani ei ole ratsastuskenttää, on maastoratsastus ainoa vaihtoehto harrastamiselle kotoa käsin. Minulla on kolme hevosta joilla lenkkeilee useampia eri ikäisiä ratsastaja – on lapsia, perheenäitejä ja isoäitejä. Olen etsinyt mahdollisimman turvallisia reittejä, jotka kulkevat pienillä teillä ja metsäpoluilla.

Mikäli haluaa tehdä pitemmän lenkin, niin on oikeastaan pakko mennä vähintään pieni pätkä isompaa tietä. Meidän tapauksessamme vastaan tulee väkisinkin Niemenmaantie, joka on noin kymmenen kilometrin pituinen päällystämätön maantie. Siinä nopeusrajoitus on 80 km/h.

Tällä tiellä olemme joutuneet useamman kerran tilanteeseen, jossa autoilija ei ole ollut valmis tinkimään vauhdistaan, vaan on pikemminkin painanut lisää kaasua päästäkseen nopeasti ohi hevosista. Näin on tapahtunut silloinkin, kun hevoset ovat selkeästi hermostuneet ja alkaneet esimerkiksi kulkea poikittain – ja vaikka ratsastajat ovat näyttäneet käsimerkein ”pysähdy”.

Kuinka moni kiihdyttää kohdatessaan tiellä hirvieläimen, pyöräilevän pikkulapsen tai vapaana juoksevan koiran?

Tallillani käyvä kiikoslainen liikennemyymälätyöntekijä Viivi Haro, 23, kertoi minulle, että on kohdannut liikenteessä jopa varsinaista raivoa ratsukoita kohtaan. Autoilija on saattanut kiihdyttää ratsukon ohi niin, että sora lentää, soittaa äänimerkkiä mennessään ja huudella vielä painokelvotonta tekstiä auton sivuikkunasta. Aggressiivisuus ei totta tosiaan kuulu rattiin – ei hevosia kohdatessa tai missään muussakaan tilanteessa.

Tuoreessa muistissa monilla on varmasti vielä Kärppälässä kaksi vuotta sitten tapahtunut onnettomuus, jossa autoilija ajoi omien sanojensa mukaan auringon sokaisemana suoraan ratsukon päälle. Hevonen jouduttiin lopettamaan ja 15-vuotias tyttö joutui sairaalahoitoon.

Hyvä onkin tässä nyt kerrata, miten kohdata hevonen liikenteessä turvallisesti. Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että jokaiseen vastaantulevaan hevoseen on suhtauduttava varoen. Säikähtänyt hevonen on arvaamaton ja vaikea hallita, oli selässä kuinka taitava ratsastaja tahansa.

Matkaratsastuksessa kilpaileva ja minulla niin ikään ratsastamassa käyvä helsinkiläinen psykologi Sissi Kähkönen, 56, on huomannut, että kokeneinkin hevonen saattaa yllättäen säikähtää – jos ei itse ajoneuvoa, niin esimerkiksi vieressä olevan rakennuksen katolta tippuvaa lunta. Pakoeläimen luonnollinen ja vaistomainen refleksi on väistää, vaikka samalla hetkellä ratsukkoa ohittava auto olisi toisella puolella.

Mikäli ajoneuvon kuljettaja ei piittaa hevosen eikä ratsastajan turvallisuudesta, niin hän voisi ajatella vaikka sitä, että kun 600 kg painava hevonen loikkaa tuulilasille, niin siinä on omakin henki uhattuna. Kähkösen kokemuksen mukaan useimmat tielläkulkijat ymmärtävät kyllä onneksi himmata kaasujalkaa.

Tilannenopeus on kaiken a ja o – hiljennä reilusti ja ota kontakti ratsastajaan. Ratsastaja saattaa näyttää käsimerkillä ”stop”, mikäli huomaa ratsunsa hermostuvan. Odota tällöin, että ratsastaja saa ohjattua hevosensa kauemmas tiestä ja näyttää käsimerkein luvan ”tule vaan”.

Jos ratsastaja ei näytä käsimerkkejä, vaan ratsukot kulkevat tien oikeassa reunassa rauhallisen oloisena, niin etene hitaalla nopeudella ja ohita ratsukot mahdollisimman kaukaa. Kiihdytä vauhtia tasaisella nopeudella vasta, kun olet varmistanut taustapeilistä, että kaikki on hyvin. Jos ratsastaja putoaa hevosen selästä, tulee pysähtyä ja tarjota apua.

Yleistettynä voisi sanoa, että mitä isompi tai äänekkäämpi ajoneuvo on, sen pelottavampi se on hevoselle. Pärisevä mopo voi olla yhtä jännittävä kuin kuorma-auto. Myös auton perässä rämisevä peräkärry voi olla hevoselle kauhistus.

Toisaalta täysin äänettömästi liikkuvat kulkijat voivat säikäyttää hevosen. Tästä haluaa muistuttaa Eveliina Virtanen, 36, yrittäjä ja perheenäiti Kullaalta, jonka kanssa myös olemme hevosteni kanssa touhunneet. Ihanteellista olisi, että pyöräilijät, sauvakävelijät ja potkukelkkailijat ilmoittaisivat tulostaan huikkaamalla kovaan ääneen ”moi!” – näin hevonen ymmärtää, että ihminen sieltä vaan tulee, ei hätää.

Täydellisessä maailmassa hevosilla lähdettäisiin liikenteeseen vasta, kun ne ovat 99,9 %:sen liikennevarmoja. Tämä on kuitenkin utopiaa, hevonenkaan ei opi kulkemaan liikenteessä ilman kokemusta. Etenkin näiden kokemattomien kanssa on ensiarvoisen tärkeää, että kohtaamiset kanssakulkijoiden kanssa ovat positiivisia – näin hevosesta jalostuu luottokaveri tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Ratsukoilla on yhtäläinen oikeus tienkäyttöön kuin muillakin kulkijoilla ja yhteistyöllä tilanteet pysyvät turvallisina. Huomioonottaville autoilijoille tyytyväiset ratsastajat antavat välitöntä palautetta peukkua näyttämällä tai hymyssä suin tervehtimällä. Yksi nuorista heppailukavereistani, kiikoslainen koululainen Saana Nieminen,14, on kertonut yllättyneensä positiivisesti, kun pikkutiellä vastaantullut mopoilija sammutti ajopelinsä ratsukon huomatessaan ja käynnisti moponsa vasta, kun ratsukko oli päässyt ohi ja kulkenut jonkin matkan päähän.

Teksti: Marjo Iso-Jaakkola