
Leevi Karisalmi muistutti Alueviestin verkkosivuilla 30.10., että seurakunta on ihmisten yhteisö ja tarvitsee vastuunkantajia. Olen samaa mieltä. Vastuu tarkoittaa kestävää taloudenpitoa ja huolenpitoa siitä, että ihmiset löytävät paikkansa seurakunnassa.
Kaiken pohjana on seurakunnan kristillinen perusta. Usko, toivo ja lähimmäisenrakkaus kantavat arjessa ja elämän vaikeissa kohdissa. Seurakunnan pitää olla avoin kaikille ihmisille taustasta, elämäntilanteesta tai vakaumuksesta riippumatta. Jokaisella on oikeus tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on.
Seurakunnan tämän vuoden talousarviossa toimintakulut ovat yli viisi miljoonaa euroa, josta kiinteistötoimen osuus on yli miljoona. Tilojen järkevä käyttö vaikuttaa siis merkittävästi siihen, miten rahat riittävät toimintaan.
Useista seurakuntataloista on Sastamalassa jo luovuttu. Nyt on katsottava eteenpäin ja huolehdittava siitä, että seurakunnan elämä jatkuu eri puolilla kaupunkia.
Kirkkomme voivat olla nykyistä monipuolisemmin mukana seurakunnan arjessa. Jumalanpalvelusten ja toimitusten rinnalle sopivat musiikki, keskustelut ja erilaiset seurakunnalliset kohtaamiset. Kirkkojen pyhyyttä, historiaa ja arvokkuutta on samalla kunnioitettava. Mahdollisuudet vaihtelevat kirkoittain, eikä kaikki toiminta niihin sovellu.
Kerhoille, ryhmille ja muulle toiminnalle tarvitaan myös muita kokoontumistiloja. Niiden yhteiskäyttöä kaupungin ja yhdistysten kanssa kannattaa lisätä. Yhteistyöllä tilat saadaan parempaan käyttöön ja kustannuksia jaettua.
Tärkeintä on, että nuorilla on paikka kokoontua, perheillä mahdollisuus yhteiseen tekemiseen ja yksinäisillä ihminen kohdattavana. Apua tarvitsevan pitää päästä työntekijän puheille myös kasvokkain ja luottamuksellisesti.
Pidetään kirkkomme elävinä ja rakennetaan yhteistyöllä seurakuntaa, jossa toivo ja lähimmäisenrakkaus näkyvät arjessa. Samaan seurakuntaan pitää mahtua meidän kaikkien.
Aleksi Sandroos
kirkkovaltuutettu
seurakuntavaaliehdokas
Yhdessä pidämme huolta Keskustan ehdokaslista







