Vammalan Naisvoimistelijoiden joukkueiden kisakausi avattu

Kuvassa ylärivissä: Lydia Lahtinen, Petra-Mikaela Peltonen, Matilda Heikkilä. Alarivissä: Minea Jalava, Alyssa Kyläkangas, Kaisa Heikkilä.

TUL:n Varsinais-Suomen piirin joukkuevoimistelun avoimet välinesarjojen kilpailut järjestettiin sunnuntaina 1. marraskuuta. Neljä joukkuetta Vammalan Naisvoimistelijoista osallistui kisoihin.

Avalyn avasi kisakautensa sunnuntaina 1.11. Turussa TUL:n Varsinais-Suomen piirin kisoissa 14-16 vuotiaiden harrastekilpasarjassa, ja sijoittui hienosti pronssille pistein 16,383. Avalyn kisaa ensimmäistä kertaa keiloilla, ja suoritus oli erittäin onnistunut kauden ensimmäisiin kisoihin. Seuraavan kerran Avalyn nähdään kisamatolla 7.11. TUL:n Tampereen piirin kisoissa.

“Syksy ollaan treenattu ahkerasti uuden välineen käsittelyä, ja kauden ensimmäiseen kisaan lähdettiin hyvin mutta jännittävin mielin. Avalyn sai näytettyä hyvän suorituksen, mitä lähdetään parantamaan vielä syksyn kisoihin”, kertoo valmentaja Heini Kulju .

Hänen lisäkseen joukkuetta valmentaa Fiona Jalava. Ohjelman koreografian on tehnyt Jutta Koskela.

Alin rivi: Tilda Varjonen, Ella Mustalahti ja Iida Lauhamo. Keskimmäinen rivi: Siiri Suominen, Lisa Minkkinen ja Ninni Ylimäki. Ylin rivi: Siru Pulkkinen, Joanna Schleicher ja Emmiina Seppä.

Myös Valessia osallistui 14-16 vuotiaiden harrastekilpasarjan kilpailuun samoissa kisoissa.

“Jännitystä oli ilmassa, kun avasimme oman sarjamme. Viikossa saimme suoritusta eteenpäin ja sarjamme korkeimmat EXE-pisteet ilahdutti mieltä!” joukkueesta kerrotaan.

Valessian pisteet olivat 15.217  ja sija 4./8.

Kiteet ja Diorit Silva kisasivat myös Turussa sunnuntaina, Kiteet yli 18-vuotiaiden harrastekilpasarjassa ja Diorit Silva 12-14 -vuotiaiden harrastekilpasarjassa.

Kiteet keräsi ohjelmastaan pisteitä 16.467 ja sijan 4./4. Diorit Silva tuli sarjassaan niin ikään neljänneksi.

Lauantaina 31.10. Lounat ja Hallat osallistuivat Huittisissa pidettyyn HVoLi Staraan. Joukkueet jatkavat hyvillä fiiliksillä kohti seuran syysnäytöstä, joka pidetään 21. marraskuuta.

Jätä kommentti