Influenssarokotukset käynnistyvät Sastamalassa

Sastamalassa ja Punkalaitumella alkavat influenssarokotukset.

Ensimmäiset rokotustilaisuudet pidetään maanantaina Äetsän ja Vammalan neuvoloissa. Tilaisuudet jatkuvat Sotesin neuvoloissa joulukuun alkupuolelle.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos kertoo, että influenssakauden alkaminen ja kesto vaihtelevat. ”Tavanomaisena kautena influenssatartuntoja todetaan eniten tammikuun ja maaliskuun välisenä aikana”, erityisasiantuntija Niina Ikonen sanoo. Epidemia ei ole vielä käynnistynyt.

Influenssarokotteen saavat maksutta he, joiden terveydelle influenssa aiheuttaa oleellisen uhan tai joiden terveydelle influenssarokotuksesta on merkittävää hyötyä. Rokotteen antaman suojan muodostumiseen menee noin kaksi viikkoa.

Rokotustilaisuuksien aikataulut löytyvät Sotesin kotisivuilta.

2 vastausta artikkeliin “Influenssarokotukset käynnistyvät Sastamalassa”

  1. Nimetön

    On se hyvä, että rokotetaan, ihmiset ovat sitten terveitä kun käyvät äänestämässä kevään eduskuntavaaleissa. Terveitä sano! Terve mieli, terävässä kynässä.

    Vastaa
    • Nimetön

      Aivan, siihen rokotteeseen voisi lisätä. Sipin ja Orvon vasta-aineen. Tanssit on tanssittu, tautisten kanssa.

      Vastaa

Kirjoita vastaus

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>