Talvihoito paranee Sastamalassa valtatiellä 11 ja seututiellä 249

Talvi, tie, lumi

Maanteiden talvihoitoluokkia korotetaan monin paikoin Pirkanmaallakin vuodenvaihteessa. Taustalla on valtion myöntämä lisäpanostus.

Sastamalassa toiseksi korkeimpaan hoitoluokkaan nousee kaksi tieosuutta. Talvihoito kohenee valtatiellä 11 Uotsolan ja Kiikoisten välillä sekä seututiellä 249 Kiikan ja Hämeenkyrön välillä.

Pirkanmaan ELY-keskuksen mukaan vilkkailla tieosuuksilla hoitoluokan nosto merkitsee selvää parannusta elinkeinoelämän kuljetuksille ja työmatkaliikenteen sujumiselle. Tämä tarkoittaa samalla vääjäämättä lisääntynyttä suolan ja hiekoitushiekan käyttöä.

Valtio on myöntänyt maanteiden talvikunnossapitoon ensi vuodelle 15 miljoonan euron lisäpanostuksen. Tämänhetkisen arvion mukaan Pirkanmaa hyötyy kokonaispotista noin 800 000 euroa.

18 vastausta artikkeliin “Talvihoito paranee Sastamalassa valtatiellä 11 ja seututiellä 249”

      • Asioita seurannut

        Taitaa olla kuitenkin kolmen hallituspuolueen kansanedustajan vaikutusta. Jos Rinne pääsee valtaan, rahat menee Hesan Raidejokeriin. Summa lienee vajaa miljardi. Hesalaiset vielä ihmettelee kun mökeille ei pääse kitkakumeilla. Maaseudun kyykytys alkaa muutenkin kun demarit alkaa tehdä velkaa. Kiinteistöverot nousee ja tämän omistajat siirtävät vuokriin eli köyhä kansa maksaa taas. Vihreet nostaa bensaveroja kun ajavat itse kaupunkipyörillä.

      • Nimetön

        Näin on. Pätevämpää hallitusta on vaikea kuvitella, kuin nyt istuva.
        Työllisyys kohenee silmissä, tulonsiirtoa ala- ja keskiluokille, jne.jne.

  1. Nimetön

    SAK:lta märkä rätti vasten nuorten kasvoja, kirjoittaa päivän Hesari.
    SAK haluaa, että nuoret irtisanotaan työpaikoilta ennen vanhempia työntekijöitä.
    Demarit yhdessä ay-liikeiden kanssa käy ilmeisesti jo seuraavia hallitusneuvotteluita.

    Vastaa
    • Nimetön

      Vanhat ay-jyrät eivät sääliä tunne, kun omaa p****ttä turvataan. Se tehdään vaikka nuorisotyöttömyyden ehdoilla.

      Vastaa
    • Nimetön

      14:19 Hesari voi kirjoittaa mitä tahansa, jos toimittajalta puuttuu lukutaito. SAK ehdotti, että työsuhteen pituus otetaan huomioon irtisanomisessa. Myös yli viisikymppinen voi olla uusi työntekijä firmassa. Aikaisemmin se oli ihan yleinen käytäntö, että viimeksi taloontullut lähti ensimmäisenä jos porukkaa vähennettiin. Sinänsä työllisyyden kannalta olisi hyvä, ettei lähellä eläkeikäisiä potkittaisi pois. Koska heidän uudelleen työllistyminen on paljon vaikeampaa, mitä nuorilla. Näin saataisiin työllisyysaste nostettua ylemmäs.

      Vastaa
      • Nimetön

        Nuorten järjestäytymisaste on erittäin alhainen, eikä heiltä kerry rahaa liittojen pohjattomaan kassaan.
        Nämä verovaroin tuetut kassat puolestaan rahoittavat vasemmiston vaalityön.
        Hallitusneuvotteluissa, mikäli niitä käydään Antti Rinteen (sdp) johdolla on täysin selvää, että keskeinen asia demareille on vaalirahoituksen turvaaminen, vaikka nuoria työpaikalta pois potkimalla.

      • Nimetön

        Jos työsuhteen pituus otetaan huomioon irtisanomisessa, niin kerropa voiko 25-vuotiaalla pari vuotta töissä olleella olla esim. kymmenen vuoden työtausta yrityksessä?
        Tottakai tuo tarkoittaa sitä, että pääsääntöisesti irtisanottavat ovat nuoria.
        Ay-liike ja sen patruunat ovat aina olleet häikäilemättömiä oman edun tavoittelussaan, mutta tämä vie jo voiton kaikesta.
        Nuoret uhrataan stalinismin alttarilla.

      • Nimetön

        17:47, sinulla menee asiat pahasti sekaisin. Kassa eivät rahoita mitään, vaan sijoittavat varansa tuottavasti, jotta on, mistä maksaa työttömyystuet.
        Miksi nuoret eivät järjestäydy? Jos ei halua järjestäytyä, hoitakoon sitten itse asiansa miten parhaaksi näkee. Tällöin on turha syyttää ay-väkeä, jos ei kykene asioitaan ajamaan.
        Minkä puolueen rahoittaja EK on? Onko hallitus EK:n vai ammattiliittojen talutusnuorassa?

      • Nimetön

        19:06, olii kannattanut olla hereillä historiantunnilla. Stalinismi oli Neuvostoliiton sairaus, jokaq johti satojen tuhansien kansalaisten teloituksiin. Montako nuorta on Suomessa tapettu tai viety Siperian vankileireille sen vuoksi, että he eivät osallistu ammattiliittojen toimintaan, tai jopa sen johtoon, kuten ennen oli tapana. Jospa nuoret lopettaisivat omaan napaan tuijottamisen, liittyisivät ammattiyhdistyksiin joukolla ja kaappaisivat niissä vallan? Vanha ay-jyrä toivottaisi tervetulleeksi uudet ajatukset, nuoren innon ja lupauksen jatkuvuudesta.

      • Nimetön

        Kukaan ei ole väittänytkään kassojen maksavan työttömyyspäivärahoja.
        Rahaa kerätään vasemmiston vaalityöhön ja sijoitettavaksi mm. pörssiin.
        Ansiosidonnaisista päivärahoista 95% maksetaan valtion pussista.
        AY-jyrien satoihin tuhansiin euroihin yltävät vuosipalkat, joiden maksu tapahtuu valtion verotuella on sitten oma juttunsa.

      • Nimetön

        21:03
        Wikipedia: ”Stalinismi on käsite, jolla viitataan Josif Stalinin oppien mukaiseen jyrkkään kommunismin suuntaukseen ja poliittiseen järjestelmään.”
        Minä olin hereillä – sinä näköjään et.

      • Nimetön

        21:35, vieläkin sinulla menee työttömyyskassa ja ammattiliiton jäsenmaksut sekaisin. Otapa selvää kassojen säännöistä.

      • Nimetön

        22:13, stalinismia ei Suomessa ole kuin historiaa tuntemattomien provosoivissa kirjoituksissa. Nämä kirjoittajat ovat yleensä keskenkasvuisia tai natseja, joilla kummallakin on kypsymätön, vääristynyt käsitys historian tapahtumista.

  2. Nimetön

    On se hyvä, että Antti Rinteen painostuksesta saivat aikaiseksi tämän 15 miljoonan lisärahoituksen tienpitoon. Vaikka nykyhallitus on melko nihkee liikenteen parantamiseksi. Tai sitten näitä Orvon möläytyksiä eläkeläisille ja palkansaajille. Ostakaa uusi auto, tai muuten verot ja ilmastomaksut nousee. Orvolta jäi huomiotta yksi asia. Täytys olla myös ylimääräistä rahaa siihen ostamiseen.

    Vastaa
  3. Nimetön

    Ja missä kunnossa kuvittelette esim tien 249 olevan,
    vaikkapa ensi keväänä, niitä ammattitaidottomia paikkausjälkiä, kun katsotte

    Vastaa

Kirjoita vastaus

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>