Yleisöltä: Virtuaalilaseilla uima-altaaseen ja aurinkorannalle

Uima-altaalle palmujen katveeseen, visioi nimimerkki Uikkari.

Sastamalan uimahallihanke inspiroi nimimerkki Uikkaria sanailemaan Alueviestin yleisönosastolle. Uutta uimahallia odotellessa voisi hyödyntää virtuaalitekniikkaa.

Virtuaalilaseilla uima-altaaseen ja aurinkorannalle

Sillävälin kun Sastamalan uimahallihanke odottaa päättäjien päätöksiä, voitaisiin väliaika ratkaista virtuaalitekniikan avulla. Kaupunki hankkii riittävästi virtuaalilaseja tai kiikareita. Näihin laitteisiin ohjelmoidaan erilaisia uintiympäristöjä niin, että jokaiselle löytyisi jotakin. Virkistys- ja kuntouinti saisivat oman altaansa, kilpauimareille sekä tietysti myös lapsille omansa. Tällä tekniikalla saisivat myös uimahallien huimapäät hyppytorninsa!

Viehättävä lisä olisi myös mummon kesämökin saunaranta kesäauringon paisteessa. Vain mielikuvitus olisi rajana luotaessa uintipaikkoja aina paratiisisaareen palmurannoille saakka. Tätä kaikkea kaupunkilaiset saisivat vuokrata kohtuullista korvausta vastaan, voisivat uida kotonaan vaikka yöllä.

Näin saisi uimahallitoimikunta työrauhan tehdä päätöksiään, kunhan vaan raportoisivat kolmen – viiden vuoden välein, missä päättäjät milloinkin uivat.

Sastamala on jo pelattu lentopallomaailman kartalle, nyt voimme tehdä uimalla saman.

-Uikkari-

5 vastausta artikkeliin “Yleisöltä: Virtuaalilaseilla uima-altaaseen ja aurinkorannalle”

  1. Onpas hauska idea

    Näinhän tuo Kirjan Museokin aloitti:

    virtuaalimuseo!

    Toivon siis että hallirakennus totetuu In Real life yhtä nopeasti kuin kirjahanke!

    Vastaa
  2. Nimetön

    Jos noilla virtuaalilaseilla tulee yleiselle uimarannalle, toivottavasti jalassa ei ole virtuaaliuikkarit.

    Vastaa
  3. Ei mun

    verorahoillani kuin kuolleen ruumiini ylitte! Köyhän ainoo Huvitus on vilkas mielikuvitus!

    Vastaa

Kirjoita vastaus

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>