Tuula (Susanna Lehtonen) kävelee lyhyessä turkissaan ja hokee alati, että olen Tuula ja minulla on. Pyytää myös usein anteeksi. Sisääntulo Romulan Taiteellisen Teatterin Kannarin Huoneteatteriiin Kiikassa on vaikuttava. Se herättää heti ajatuksia: mitä seuraavaksi?
Tiina Lymin kirjoittama näytelmä Susi sisällä kertoo sen tavallisen tarinan monesta avioliitosta. Tuula on insinööri, rakastava vaimo, hyvä äiti, joka ostelee miehelleen Vesalle (Santeri Mäensivu) kaikkea kivaa. Syntymäpäivälahjaksi Vesa saa laskuvarjohypyn. Perhe, vaimo ja kaksi tytärtä sekä ystävät onnittelevat ruhtinaallisesti. Elämä hyvii Vesaa, joka on kääntäjä.
Vaiva, joka vaatii miehiä
Kaikki muuttuu eräänä aamuna, kun Vesa näkee lehdessä kuvan Helsingin Mannerheimintieltä. Kuvassa Tuula suutelee miestä. Kuva herättää kysymyksiä ja hiljalleen alkaa rapistua unelma Porvoon vanhasta talosta, jonka mailla voi harjoittaa luomuviljelyä.
Tuula yrittää selittää, että kyseessä on jokin vanha kuva ja mies vain äkkiä ilmestyi ja suuteli. Lopulta selviää, että Tuulalla on vaiva, joka vaatii miehiä, ihmisiä. Vesa vaipuu syvään masennukseen ja syyttelee itseään. Tuula yrittää takaisin ja sanoo rakastavansa vain Vesaa, vaikka takana on enemmän kuin sata pikasuhdetta vuodessa. Vesa ei pysty kääntäjän töihinsä.
Molempien elämät pirstaloituvat. Tuula miettii, että on susi, joka tarvitsee lauman. Suree, kun laumaa ei ole. Vesa kokoaa itsensä pala palalta ja kirjoittaa kirjan, joka myötäilee tapahtunutta. Kustantaja hyväksyy kirjan ja antaa sille nimen: Susi sisällä.
Kymmenen ja puolen suoritus
Uskomattoman vahva tulkinta RTT:n väeltä. Kaikki onnistuivat rooleissaan hyvin, mutta Susanna Lehtosen esittämä Tuula ylsi kymmenen ja puolen suoritukseen. Pitkälti yli kaksituntinen näytelmä pitää otteessaan koko ajan. Lyhyet hiljaiset hetket antavat aikaa ajatuksille. Kati Juurikan ohjauksessa on voimaa ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Vanha kakluunikin saa osansa, kun osa näyttelijöistä siirtyy välillä sen vierelle seisomaan hiljaa.
Jo teatteriin sisään tullessa aistii jotakin tulevasta. Seinillä on kuvia menneiden vuosikymmenten miestennielijästä Tabe Sliorista. Hän hymyilee myös lipunmyyntitiskillä vuoden 1961 Jallun kannessa.
Aivan oikein. Jos joku nyt kummastelee Tuulan ja Vesan roolihahmoja, niin ihmettely ei ole turhaa. Ohjaaja vaihtoi heidän sukupuolensa alkuperäiseen tekstiin nähden. Siis vain miehillä ei ole valloitus- tai muita haluja. Jos olisi, niin Kannarin aulassa oli tietenkin komeillut se kuuluisa Auervaara naistennielijänä.
Yksinkertaisesti: näytelmä kuuluu niihin, jotka on pakko nähdä.