Läpimurtopelaajaksi valittu Andrikopoulou jatkaa LP Vampulan riveissä – Anturamäki palaa seuraan

LP Vampula on solminut tukun pelaajasopimuksia. 

LP-Vampula Huittinen on solminut viisi pelaajasopimusta. Seuran kanssa yhteistyötä jatkavat hakkuri Iina Andrikopoulou sekä keskitorjuja Jenni Jantunen.

Andrikopoulou valittiin ensimmäisellä liigakaudellaan yleisön äänestämänä kauden 2018-2019 läpimurtopelaajaksi. Pian 25 vuotta täyttävä 181-senttinen vasenkätinen hakkuri oli ässätilaston kotimainen ykkönen ja sijoittui pistepörssissäkin varsin korkealle. Parhaillaan harjavaltalainen Andikopoulou on maajoukkueen leirityksessä.

Kiukaisista kotoisin oleva Jantunen pelasi ensimmäisen kautensa liigajoukkueen kokoonpanossa ja osallistui jonkin verran myös ykkössarjan otteluihin farmisopimuksensa mahdollistamalla tavalla.

Uusia nimiä LP Vampulan joukkueessa ovat Iina Niemelä, Mila Viljanen ja Emilia Joensalo.

Niemelä on edustanut kaksi edellistä kautta puolivälieräsarjan huittislaisia vastaan niukasti vienyttä Pölkky Kuusamoa. Ennen Kuusamoon lähtöään Naantalista kotoisin oleva ja Raision Loimussa juniorioppinsa saanut libero opiskeli Kuortaneen valmennuskeskuksessa.

Viljanen siirtyy Huittisiin LP Kangasalan riveistä. 23-vuotias passari on edustanut aiemmin myös Mesto Tamperetta sekä Puijo Volleyta.

Joensalo on viime kaudella Jyväslentistä ykkössarjassa edustanut liberolupaus, joka on pelannut myös Puijo Volleyn riveissä.

Ykkössarjan luotsiksi tuttu nimi 

Ykkössarjajoukkueen päävalmentajana nähdään paluumuuttaja. Joukkuetta luotsaa valmentajana seuran kahdessa perättäisessä sensaatiomaisessa sarjanousussa toiminut Janne Anturamäki. Hän valmensi Vampulan Urheilijoita 2012-2014 naisten edustusjoukkueen noustessa 2-sarjasta ensin ykkössarjaan ja sen perään Mestaruusliigaan. Kauden 2014-2015 hän toimi LP-Vampulan toiminnanohjaajan tehtävissä.

“Olen todella motivoitunut palamaan Huittisiin lentopallon pariin. Huittisissa alkaa ensimmäinen kokonainen kausi uudessa hallissa ja se luo paljon uusia mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen”, Anturamäki toteaa.

Jätä kommentti