Puistokatu puhtaaksi natsa kerrallaan – Maria kerää keskustasta satoja tumppeja päivässä

Maria Nurminen siivoaa Puistokadun tupakantumpeista kahdesti viikossa.

Maanantaiaamu Vammalan Puistokadulla. Maria Nurminen on herännyt jo varhain, tarttunut roskanpoimijaan ja perunapussiin ja lähtenyt puhdistamaan Sastamalan pääkatua.

Kahdesti viikossa hän kulkee reitin elokuvateatteri Bion kulmalta Kelalle.

”Yhtenä päivänä yhteen suuntaan, toisena toiseen”, Nurminen kertoo ja nappaa tumpin ajoradalta pussiinsa.

Nurminen siivoaa toki muutkin eteensä osuvat roskat, mutta liikkeelle hänet ovat saaneet nimenomaan tumpit.

”Vaikka siisteys luo viihtyisyyttä, tärkeimpänä syynä siivoukselle pidän terveyttä. Kun luin, että filtterit hajoavat mikromuoviksi, joka kulkeutuu ilmaan ja vesistöihin ja sieltä tietenkin meihin ihmisiin, en voinut enää ummistaa silmiäni tumpeilta.”

Maria Nurmisen toukokuun projekti on Puistokadun puhtaana pitäminen. Aiemmin hän on siivonnut katuja tumpeista muun muassa Seukunmäen liepeillä. Nurminen hämmästelee, että vaikka kiinteistönhoitajat ja kaupungin työntekijät panevat parastaan, riittää roskia siivottavaksi myös hänelle.

”On vain hyvä, että tätä työtä tekevät monet kädet”, Nurminen miettii.

Siivouksessa kannustaa tieto siitä, millaisen määrän tupakkaroskaa suomalaiset jättävät vuoden aikana jälkeensä.

”Jos kaikki tumpit kerättäisiin kokoon, niistä saisi ihmisen korkuisen pinon, joka on Senaatintorin laajuinen.”

Sastamalan kaduilta on kadonnut melkoinen kasa tupakkajätettä Maria Nurmisen toimesta. Päivästä riippuen tumppeja kertyy perunapussiin 300-550.

”Yli viidensadan jälkeen kättä alkaa särkeä roskanpoimijan puristamisesta”, nainen tunnustaa.

Kaikkineen Nurminen on kerännyt keskustasta tupakkajätettä kuluneen vuoden aikana runsaat 14 000 kappaletta.

”Ja työ jatkuu. Nautin siitä, kun näen edessäni siistin kadun.”