Viimeiset kuulumiset Vareliuksen työmaalta: ”Rakentaminen sujunut suunnitelmien mukaan”

Vareliuksen koulun rakennustyöt ovat edenneet suunnitelmien mukaan. Kesällä tehdään vesikatto vedenpitäväksi ja sääsuoja voidaan purkaa.

Aleksi Hituri, Aaro Alanaatu, Helmi Jalonen ja Emilia Alanko kirjoittivat viimeiset kuulumiset Varilan koululta juttusarjaan, jossa on seurattu uuden koulun rakennustöiden etenemistä:

Koulun lukuvuosi on ohi ja samalla päättyi valinnaiskurssimme, jossa kirjoittelimme juttuja Alueviestiin uuden Vareliuksen koulun rakentamiseen liittyen.

Kysyimme viimeistä juttuamme varten kysymyksiä työnjohtaja Petri Mannerilta. Halusimme tietää, mitä talven aikana on tehty, onko rakentaminen edennyt suunnitelmien mukaan ja mitä kesän aikana on tarkoitus rakennustyömaalla saada aikaan.

Mannerin mukaan koulun betonirunko kasattiin talvella. Ulkoikkunat asennettiin paikoilleen, jotta koulun lämmittäminen saatiin aloitettua. Koulun päälle on asennettu iso sääsuoja, jonka alla rakennetaan jo pitkälle edennyttä vesikattoa. Sisällä asennetaan tekniikkaa kattoon ja muurataan väliseiniä.

Mannerin mielestä rakentaminen on sujunut suunnitelmien mukaan. Pieniä haasteita on ollut, koska sääsuojatelineet hankaloittavat teräspilarianturan tekoa. Loput pilarit asennetaan alkukesän aikana.

Tulevana kesänä tehdään vesikatto vedenpitäväksi ja sääsuoja voidaan purkaa. Nykyisen koulun parkkipaikan alle tehdään iso sadevesien viivästysallas. Koulun sisällä väliseinät valmistuvat ja maalarit pääsevät hommiinsa. Syksyllä muun muassa valmistuvat lattiat, kiintokalusteita ryhdytään asentamaan seinille ja ovet kiinnitetään.

Meistä kirjoittajista muutama oppilas jatkaa matkaa Sylväälle syksyllä, mutta osa meistä jää vielä tänne. Ensi keväänä oppilaat alkavat opiskelemaan uudessa koulussa. Tätä odotellessa lähdemme kesälomalle.
Toivotamme kaikille hyvää kesälomaa ja rakentajille rakentamisen iloa.

Poimintoja