Maalatut räsymatot piristävät kaupunkikuvaa Sastamalassa

Terhi Naskali ja Tiina Jalonen maalasivat räsymaton Sastamalan Taitokeskuksen käytössä olevan entisen meijerin edustalle.

Viime kesänä Sastamalan Marttilankadulle ilmestyi räsymatto, sinisävyinen maalattu käsityötaidonnäyte. Ja kaduntallaajien ilona se on yhä, talven jälkeen ehostettuna, Herra Hakkaraisen talon edustalla.

Maalattu räsymatto on Taito Satakunta ry:n toiminnanjohtaja Hanna-Leena Rossin aikaansaannos, ja viime viikolla maalisuteihin tarttuivat Sastamalan Taitokeskuksen naisista Tiina Jalonen ja Terhi Naskali.

Uusi monivärinen raitamatto syntyi Naskalin mukaan noin 2,5 tunnissa.

”Mietimme tätä jo viime kesänä, ja nyt päätimme tempaista. Pikainen suunnittelu, liidulla ja maalarinteipillä ääriviivat ja rajaukset ja sokkelimaalia betoniin”, kertaa Naskali.

Värivaihtoehtoja tosin on niin suuri määrä, että maton värien pohdintaan meni tovi. Lopulta kaksikko päätyi siniseen, turkoosiin, pinkkiin ja keltaiseen.

Maalaus kaupungin luvalla

Taitokeskuksissa vietetään kudonnan teemavuotta. Kesäiset kudontakurssit kiinnostavat mukavasti kaikenikäisiä. Naskalin mukaan maalatut räsymatot paitsi piristävät katukuvaa myös toivon mukaan johdattavat ihmisten ajatukset käsitöiden ja kudonnan pariin.

”Itselleni tämä oli hauska projekti, jossa sai vedellä rennolla otteella. Mattokin valmistui huomattavasti nopeammin kuin kangaspuilla”, Naskali naurahtaa.

Naskali laittoi valmiista matosta päivityksen Taitokeskuksen Facebook-sivuille. Tykkäyksiä alkoi suorastaan ropista.

”Olemme saaneet paljon myönteistä palautetta. Tällaisia vastaavia räsymattoja on muissakin Suomen kaupungeissa, ja moni on kertonut toivoneensa niitä myös Sastamalaan.”

Terhi Naskali kertoo, että maalit ja tarvikkeet osti työnantaja, ja lupa mattojen tekemiselle kysyttiin kaupungilta.

Voisiko mattoja tulla enemmänkin katukuvaa piristämään? Miten hyvin sellaiset sopisivatkaan esimerkiksi Tays Sastamalan edustalle, Torikeskuksen eteen tai vaikka pääkirjastolle, ja varmasti sellaisia pitkin olisi kiva tallustella muissakin kuntakeskuksissa.

Aiheesta lisää 19.6. Alueviestissä.

Tämä matto ilmestyi Marttilankadulle jo viime kesänä. Se on myös Herra Hakkaraisen mieleen.