Nokian väestönkehitys kasvu-uralla

Nokian kaupunkikehitysjohtaja Mikko Nieminen työskenteli aiemmin Sastamalan Seudun Yrityspalvelun toimitusjohtajana. Kuva on Alueviestin arkistosta.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Nokian kaupungin väkiluku on 33 729. Kasvua on tammi-toukokuussa 202 asukasta.

Kehitys on ollut nousujohteista. Koko viime vuonna kasvua kirjattiin 205 ja toissa vuonna 112 asukasta.

”Nokian keskeinen sijainti kasvavalla kaupunkiseudulla houkuttelee uusia asukkaita kaupunkiin. Olemme myös kehittäneet kaupunkimarkkinointia sekä uusineet brändi-ilmeemme osana kaupungin strategiaa”, kertoo kaupunkikehitysjohtaja Mikko Nieminen.

Tampereen ympäristökunnista Nokian asukasmäärä on kasvanut lukumääräisesti eniten.