Vicky Rosti palkittiin Iskelmä-Finlandialla

Virve "Vicky" Rosti
Virve ”Vicky” Rosti ja Iskelmä-Finlandia Tapsan Tahdeilla. Kuva: Marika Raitanen.

Nokialla Tapsan Tahdeilla julkistettiin Iskelmä-Finlandian saaja. Tunnustus myönnettiin Virve ”Vicky” Rostille.

”Voittaja on tunnistettavan äänen omaava, hurmaava laulajatar, jolla on iso liuta hittejä jo 70-luvulta lähtien”, sanoo asiantuntijaraadin puheenjohtaja Turkka Mali.

Virve Rosti on palkinnosta otettu. ”Olen sydänjuuriani myöten onnellinen ja iloinen tästä kunnianosoituksesta”, hän toteaa.

Uransa Virve Rosti aloitti 15-vuotiaana vuonna 1974. Iskelmälaulukilpailun voiton jälkeen hän pääsi mukaan Dannyn kesäkiertueelle. Seuraavan vuoden soitetuimmaksi biisiksi nousi Kun Chicago kuoli, joka löytyy Virve Rostin esikoissinglen B-puolelta. Hän on julkaissut kymmenen studioalbumia ja neljä kokoelmaa.

Iskelmä-Finlandia jaettiin kahdeksannentoista kerran. Palkinnon myöntää Nokian kaupunki.

Tapsan Tahdit jatkuvat Nokialla perjantaina ja lauantaina.