Meirän Kyliltä: Lahdenperän moreeniin on kylvetty onnenjyviä

Viljapelto. Kuvituskuva Pixabay.

Jo pikkuruisena tyttösenä parikymmentä vuotta ennen edellisen vuosituhannen päättymistä päätin muuttavani maalle vartuttuani. Asuin tuolloin – kuten lähes koko lapsuuteni – kerrostalossa hiukan huonomaineisessa lähiössä. Kotipesästä lennettyäni elämä kuljetti minut työn perässä toistuvasti paikkakunnalta toiselle – kerrostalosta toiseen, kunnes erään tapahtumaketjun seurauksena tulin hankkineeksi kodin täältä Lahdenperän kylästä silloisen Suodenniemen kunnan laitamilta. Noista päivistä alkaa olla 20 vuotta aikaa, enkä päivääkään ole tänne tuloani katunut.

Pysytäänpä vielä tovi menneessä. Puolenkymmentä vuotta täällä asuttuani elämä nappasi jälleen olkapäästä kiinni ja työtilaisuuden kintereillä siirryin pakaaseineni ja kukkaruukkuineni kaikkineni Helsinkiin. Voi sitä levottomuuden määrää, mikä kivikaupungissa viettäminäni vuosina minua piinasi! Vaikka viikonloput ja lomat tuolloin vietinkin Lahdenperässä, kaipasin kaupungissa joka hetki tänne. Haikailin öiden äänettömyyttä ja talvi-iltojen pilkkopimeyttä, kevätaamuisin herättävien sirkuttajien korvia huumaavan kova- ja moniäänistä kuoroa sekä syystuulen huminaa vuosikymmeniä vanhan pihapihlajamme oksistossa. Ikävöin kylämme turvallista ympäristöä, luontoa, maaseudun hajuja niin hyvässä kuin pahassa – aina vasta kaadetun heinän tuoksusta juuri levitetyn lannan aromiin – ja rauhaa sekä ennen kaikkea kiireettömyyttä.

Jos joku vääräleuka ajattelee rauhan ja kiireettömyyden olevan synonyymi pysähtyneisyydelle, niin hällepä tokaisen, jottei raukka tiedä kuinka väärässä voikaan olla! Nähkääs meirän kylällä – Lahrenperässä – toimii varsin virkeä ja aktiivinen kyläyhdistys, joka tarjoaa niin omille asukkailleen ja mökkiläisilleen kuin kauempaakin pistäytyville ohjelmaa jos jonkinmoista. On orkesterin tahdittamaa tanssi-iltaa jalalla koreaksi laittajille ja yhteislaulu- sekä karaokeiltaa paikallisille kultakurkuille. On kinkeriä ja teatterimatkaa sekä kesäkeskiviikkoisin kaiken kruununa lämpiävä rantatuvan sauna, jonka uksi on auki kelle tahansa.

Kuljin tänään aamupäivän auringossa matalajalkaiseksi jääneen Martta-koirani kanssa kylätiellä. Pysähtyessäni ihailemaan niittykukissa viivähtäviä suosikkejani – herukkaperhosia ja kimalaiskuoriaisia – tunsin jälleen kokonaisvaltaista kiitollisuutta elämälle siitä, että saatoin pääkaupunkiseudun betoniviidakossa kitumieni vuosien jälkeen palata pysyvästi kotiini Lahdenperään – maaseudulle, jossa kiireistä arkeaan suorittavan pienen ihmisen mieli hetken levähtää, akut latautuvat ja luovuuskin puhkeaa herkkään kukkaansa.

On sääli, että vaikka kaikki kuluvalla vuosikymmenellä tehdyt kyselyt osoittavat maalla asumisen kiehtovan suurta osaa kansalaisista, infrastruktuuria kehitettäessä tehdään maalla asumisesta koko ajan hankalampaa. Kansalaisten henkisen hyvinvoinnin tähden toivon, että suunta muuttuu ja maaseudulla asumisesta tulee aidosti mahdollista yhä useammalle.

Tervetuloa Lahdenperään – moreeniimme on kylvetty onnenjyviä!

Heidi Rannikko

Kirjoittaja on Lahdenperän kyläyhdistyksen hallituksen jäsen

Jätä kommentti