Yleisöltä: ”Kiitos Suomen ja Vammalan poliisi”

Kuvituskuva Pixabay.

”Tapaus kesältä. Olimme lomareissulla Norjan rannikolla. Lautalla Lofooteille. Löydettiin mukava ”puskaparkki” lahden vastapuolelta satamaa. Reilun tunnin kuluttua puhelimeni soi. ”Vammalan poliisista hei!” kuului ystävällinen miesääni. ”Lompakkosi on löytynyt, voit noutaa sen sataman marketista.”

Olimme käyneet siellä ostoksilla. Soittaja esitti asian niin, etten ehtinyt edes pelästyä. Rahapussissa kortit ja rahaa. Olishan siinä reissu saanut aika käänteen, jos en monen henkilön vaivannäön jälkeen olisi saanut lompsaani sisältöineen takaisin.

Minulle jäi vain tehtäväksi hukkaamani lompakon nouto. Kävi vielä niin, että soittajan poika olisi viikonlopun jälkeen tuonut lompakkoni, hän kun oli tulossa Lofooteille kalastamaan. Onneksi olimme vasta 15 kilometrin päässä marketista.

Poliisi tekee paljon töitä kadottamiemme tavaroiden kanssa. Pitää meistä huolta ulkomaille asti. Nimeä en varmaankaan voi mainita, mutta toivon soittajan tunnistavan itsensä, jotta kiitos tulee perille, näin viiveelläkin. Poliisi nopea – minä en.”

Kiitollinen lomailija

Poimintoja