Sastamalan Joulutalot: Kätsäkoululla aikahyppy menneiden joulujen tunnelmaan

Sisustusalan opiskelijat Oliver Rajala (vas.), Ida Kurri, Anu Viitala, Hanna Rekola, Elina Seppä sekä Anna-Sofia Gustafsson (edessä) ovat heittäytyneet joulun tunnelmaan jo varhain syksyllä. Kuva napattiin vuoden 1992 aistihuoneeksi rakentuvassa tilassa.

Sastamalan Joulutalot -tapahtuma tuo tunnelmaa itsenäisyyspäivän jälkeiseen sunnuntaihin 8. joulukuuta. Tuolloin 51 kohdetta kirkosta yksityiskotiin avaa ovensa ympäri kaupunkia.

Sastamalan Vammalassa pääsee kurkistamaan myös Tyrvään käsi- ja taidetollisuusoppilaitoksen eli tuttavallisemmin Kätsäkoulun tiloihin.

”Onhan tämäkin vanha rakennus, 50-luvulla valmistunut”, toteaa sisustusalan opettaja Kaisa Kankaanpää.

Kätsäkoululla on tapahtumapäivänä paljon nähtävää ja koettavaa. Sisustusalan opiskelijat ovat sukeltaneet joulun tunnelmaan jo hyvissä ajoin syksyllä ja valmistaneet myyntiin erilaisia koristeita kransseista valokartioihin. Kantavana teemana tuotteissa on ekologisuus ja kierrätys; on luotu uutta vanhasta ja käytetty erilaisia materiaaleja kekseliäästi hyväksi.

Mitäs partasuita laatikosta kurkistaa?

Opiskelijoiden tuotteita myynnissä Joulutorilla

Opiskelijoiden tuotokset kootaan tapahtumapäivänä yhteiselle Joulutorille. Sisustusalan lisäksi päivään osallistuvat korupuolen opiskelijat, ammattikoulun tulevat leipuri-kondiittorit ja kokit sekä Karkun kosmetologiopiskelijat.

”Tarjolla on jouluisia herkkuja, mutta ei kuulemma ihan perinteistä piparia ja joulutorttua”, opiskelijat paljastavat.

Kosmetologiopiskelijat valloittavat yhden luokan ja sisustavat sinne joulukiireiden keskellä rauhoittumista tarjoavan hoitolan. Suunnitelmissa on tarjota kävijöille esimerkiksi intialaista päähierontaa.

Tapahtumapäivään ja sen valmisteluun on ollut helppo nivoa opiskeloijoiden kursseja arkkitehtuurista yrittäjyyteen, kertoo Kankaanpää.

”Ideoita on ollut paljon, ja kaikki ovat saaneet heitellä niitä yhteiselle kurssialustalla, josta sitten on poimittu toteuttamiskelpoisimmat”, kertoo Anna-Sofia Gustafsson.

Yhteistyö ja päätökset ovat kuulemma syntyneet hyvässä hengessä.

Kantava teema sisustusalan opiskelijoiden tuotteissa ovat ekologisuus ja kierrätys. Arvaatko, mistä kranssin lehdet on valmistettu?

Aistihuoneita ja vieraita Korvatunturilta

Kätsäkoulun tiloihin valmistuu tapahtumapäiväksi myös kolme erilaista aistihuonetta. Niissä pääsee tekemään aikahypyn menneiden joulujen tunnelmaan.

”On lastenhuone 1990-luvulta, 30-luvun jouluaatto joulurauhan julistuksen hetkellä sekä amerikkalaisperheen olohuone jouluaattona 1992”, kertoo opettaja Kankaanpää.

Opiskelijat ovat etsineet ja ostaneet huoneisiin sopivaa rekvisiittaa esimerkiksi kirpputoreilta. Tähtäimessä ei ole absoluuttinen autenttisuus, vaan kerroksellinen kokonaisuus.

”On nykypäivän ilmiö, että koteja sisustetaan heittämällä edelliset kalusteet pihalle ja tuomalla uudet sisälle. Ennen uusi ja vanha ovat nivoutuneet yhteen”, Kankaanpää jatkaa.

Yksi aistihuoneista sijoitetaan kahvilan viereen, joten vanhemmat voivat rauhassa nauttia kupposen kuumaa lasten tutustuessa mennyttä aikaa henkivään tilaan.

Kävijöitä ilahduttavat myös vieraat Korvatunturilta eli laulava joulupukki muoreineen.

Kaikkiin Sastamalan Joulutalot -tapahtuman kohteisiin voi tutustua osoitteessa http://www.wanhattalot.fi

Käpykranssi on perinteinen joulun koriste.

Jätä kommentti