”Mökkeily on ihanaa ja vielä niinkin kivassa paikassa kuin Sastamala” – Kakkoskoti Tyrisevällä on ylöjärveläispariskunnan paratiisi

Marja ja Pertti Halme nauttivat mökkeilyn lisäksi veneilystä. Marjan sylissä Tyyne-koira.

Ylöjärvellä asuvalle ja Ylöjärven kaupungilla työskentelevälle Marja Halmeelle ja hänen aviomiehelleen Pertille Sastamalan Tyrisevällä, Kuloveden rannalla sijaitseva mökki on niin rakas, että he ovat siellä yli puolet vuodesta.

”Nyt kun mieheni on eläkkeellä, käyn itse töissä mökiltä käsin ja korona-aikana tein mökiltä etätöitäkin. Tulemme mökille aina kun mahdollista, eikä meitä haittaa säiden vaihtelut”, Marja sanoo.

Marjan aviomies on kotoisin Tyrisevän kylästä, ja kun mökkitontti vuonna 1992 tuli hiljaiseen myyntiin, halusi perikunta myydä sen oman kylän väelle.

”Pertin isoisä on aikoinaan omistanut tämän tontin, joten me taisimme täyttää kriteerit. Tontilla oli 40-luvulla rakennettu 24 neliön mökki ja 70-luvulla rakennettu rantasauna. Vanhassa mökissä mökkeilimme 10 vuotta, ja sitten rakensimme uuden kaksikerroksisen hirsihuvilan vuonna 2002.
Ihastuimme tähän paikkaan niin, että halusimme rakentaa talviasuttavan mökin”, Marja selvittää ja miettii, että mökistä voidaan heidän kohdallaan puhua kakkoskotina.

Traktorilla retkellä. Kyydissä lapsenlapset Sofia ja Niklas.

Lapsenlapset viihtyvät mökkipuuhissa

Yleensä Marja ja Pertti ovat mökillä neljän koiransa kanssa, mutta lomilla ja usein viikonloppuisinkin he saavat seuraa sekä ystävistä että pariskunnan jo aikuisista lapsista perheineen.

”Lapsenlastemme Sofian ja Niklaksen mielestä mökillä on ihanaa, koska täällä on niin paljon tekemistä. Heidän kanssaan me kalastamme, uimme, paljuilemme, veneilemme, suppailemme ja teemme eväsretkiä. Lisäksi haluan opettaa heille erilaisia kädentaitoja.”

Marja on hankkinut mökille erilaisia luontokirjoja, joista etsitään mökillä nähtyjen perhosten, hyönteisten tai kasvien nimiä.

”Nämä jäävät yllättävän hyvin pienten lasten mieleen. Lastenlapset osasivat jo 4-vuotiaina yleisempien kalojen nimet, koska olimme olleet yhdessä ongella ja saalistakin tuli”, Marja muistelee.

Mökin pihapiiristä ja rannasta on bongattu metsäjäniksiä, oravia, tuulihaukka, kaulushaikara, peuralauma ja jopa ilves.

Juhannusolympialaiset on kesän kohokohta. Kuvassa tytär Henna sekä lapsenlapset Sofia ja Niklas, sekä Pertti.

Hyvän mielen tekoja

Marjan ja Pertin mökillä on 10 omenapuuta ja noin 30 marjapensasta. Kasvilavoissa kasvaa sipulia, papuja, porkkanaa, kesäkurpitsaa, avomaan kurkkua ja palsternakkaa, ja kasvihuoneesta löytyy tomaatteja, kurkkuja, chilejä, salaattia ja yrttejä.

Tänä kesänä on lisäksi meneillään pienimuotoinen kokeilu viiniköynnösten ja humalan kanssa. Syksyllä Marja säilöö satoa ja tekee omenoista kymmeniä litroja mehuja pakastimeen.

Muutenkin mökillä riittää paljon tehtävää, kuten polttopuiden tekoa, yleistä paikkojen kunnostusta ja tietenkin ruohonleikkuuta.

Kaiken mökkipuuhastelun lisäksi pariskunta ehtii myös tehdä hyvän mielen tekoja.

”Meillä on kultaiset noutajat Alma ja Lyyli sekä kääpiövillakoirat Tyyne ja Iita. Koiramme ovat Kennelliiton kaverikoiria, ja olemme kaverikoiraryhmämme kanssa vierailleet useasti Häijään ja Mouhijärven alueilla vanhusten ja vammaisten hoitolaitoksissa”, Marja kertoo.

Marja kerää ahkerasti metsän antimia. Tässä ollaan lähdössä sieneen Sofian kanssa.

”Mökkeily on ihanaa”

Halmeet pitävät myös veneilystä, ja veneretket suuntautuvat usein heidän lempipaikkoihinsa. Niitä ovat Kutalan Kasino, Siuron Koskibaari, Otamussillan kahvio, Ellivuori ja Tyrvään Pappila Vammalassa.

”Vammalan vierassatamasta kävelemme usein torille ja kaupoille. Käytämme muutenkin paljon paikallisia palveluita. Syömme usein ulkona tai käymme kahvilla. Hankimme Sastamalasta elintarvikkeet, taimet kasvihuoneeseen sekä työkalut ja Häijään Nesteeltä ostamme polttoaineet. Käytämme myös eläinlääkäripalveluita.”

Paikallisista erikoisuuksista Marja mainitsee suosikeikseen kutunjuuston, Pyymäen leipomon tuotteet, Hukkasen kalat, Häijään Herkkujuustolan juustot, Tyrvään Pappilan lounaat ja brunssit, Otamussillan kahvilan munkit sekä nohkualaisen Leppäsen hunajan. Jos jotakin, niin konsertteja ja kesäteatteritoimintaa hän kaipaisi paikkakunnalle lisää.

Marja Halme luonnehtii heitä varsinaisiksi mökkihöperöiksi.

”Mökkeily on ihanaa ja vielä niinkin kivassa paikassa kuin Sastamalassa. Minulla on mökillä päiväkirja, johon kirjoitan muistiin tapahtuneita asioita ja havaintojani vuodenajoista. Sieltä voi sitten aina tarkistaa edellisen vuoden tapahtumia”, hän toteaa.

Koko jutun voit lukea keskiviikkona ilmestyvästä Alueviestistä. 

Marjan ja Pertin poika Henri kiikaroimassa mökin laiturilla.
Marjan ja Pertin koirat ovat Kennelliiton kaverikoiria, joiden kanssa he ovat vierailleet useasti myös Häijään ja Mouhijärven alueilla vanhusten ja vammaisten hoitolaitoksissa.