
Jo 35 vuotta toiminut Vammalan seudun mielenterveysyhdistys VoiMia ry toivoo riveihinsä uusia, innokkaita vapaaehtoisia. Tavallisia ihmisiä, jotka välittävät ja haluavat olla toisten tukena.
”Erityistaitoja ei tarvita, riittää kun on ihminen ihmiselle”, vakuuttaa yhdistyksen puheenjohtaja Maija-Liisa Tenhunen.
VoiMia ry on mielenterveyden häiriöitä kokeneiden ja heidän läheistensä järjestö. Sen tarjoaa psykiatrisille kuntoutujille vertaistukea sekä mahdollisuuksia yhteistoimintaan.
”Toiminta on verrattavissa mihin tahansa potilasyhdistyksen toimintaan. Ollaan yhdessä, tehdään mukavia asioita, virkistäydytään ja saadaan uutta tietoa”, listaa miltei alusta saakka toiminnassa mukana ollut Ulla-Maija Kauko.
Yhteinen kokemus yhdistää
Yli kolmeenkymmeneen toimintavuoteen on mahtunut hiljaisempia ja vilkkaampia aikoja. Tällä haavaa VoiMia ry:n tilat Vammalan keskustassa, Marttilankatu 16:ssa ovat avoinna kolmesti viikossa.
”Näinä kolmena päivänä viikossa kävijöille tarjotaan ruokaa, joka on aina vapaaehtoisten valmistamaa. Eineksistä käytetään vain kaupan hernekeittoa. Viikoittaisia toimintoja ovat pelit, ulkoilu, yhteislaulut ja yhteiset keskustelut”, puheenjohtaja listaa.
Kerran viikossa yhdistyksen tiloissa vierailee Mielipisteen hoitaja, ja iso osa kesäkauden aktiviteetteja ovat retket ja matkat.
Toiminnassa tärkeää on, että osallistujat saavat kokea olevansa samanarvoisia kuin kaikki muutkin.
”Vaikka mielen sairaudet ovat saaneet enemmän näkyvyyttä ja ymmärrystä, voi sairastuminen silti merkitä torjutuksi tulemista ja häpeää. Yhdistyksessä voi tavata toisia saman kokeneita”, 80-luvun puolivälistä mukana ollut Maija Bäckman huomauttaa.
“Jokainen tervetullut sellaisena kuin on”
Aktiivijäsenten ikääntyessä yhdistykseen kaivattaisiin varsinkin nuorempia jäseniä.
”Jokainen on tervetullut sellaisena kuin on, ja osallistuminen voi olla säännöllistä tai sovitusti kertaluonteista. Pääasia on, että on vastuullinen ja kykenee pitämään lupauksensa”, listaavat naiset kaivattuja ominaisuuksia.
Tarjolla on tehtäviä aiemman kokemuksen tai kiinnostuksen puitteissa kauppareissuista leipomiseen ja ruoanlaittoon.
”Ja kuuntelijaa tarvitsee tätä nykyä jokainen ihminen”, muistuttaa Bäckman ehkä siitä tärkeimmästä tehtävästä.
Uusia vapaaehtoisia kannustetaan mukaan koulutuksella, joka käynnistyy kahden viikon kuluttua. Puheenjohtaja Tenhunen korostaa, että osallistumaan ovat tervetulleita kaikki, joita toiminta vähänkään kiinnostaa.
VoiMia ry:n vapaaehtoiskoulutus keskiviikkona 19.8., 26.8. ja 2.9. kello 14.30-16.00 yhdistyksen tiloissa os. Marttilankatu 16. Järjestäjät toivovat ennakkoilmoittautumista p. 050 4646 270.