Tuottajaa tarvitaan jatkossakin Sastamalassa

Vanhan kirjallisuuden päivien tunnelmaa. Kuva: Laura Haavisto.

Sastamalassa tuottajan toimelle esitetään määräaikaista täyttölupaa. Se olisi voimassa ensi vuoden.

Tuottajan työt jakaantuvat puoliksi Vanhan kirjallisuuden päivien ja kulttuuripalveluiden kesken. Tehtäviin on kuulunut muun muassa useiden tapahtumien valmistelua ja markkinointia. Vanhan kirjallisuuden päiviä ei pystyttäisi järjestämään pelkästään toiminnanjohtajan työpanoksella.

Kuluvan vuoden ja viime vuoden tuottajan toimi on ollut täytettynä kokoaikaisesti määräaikaisena. Täyttämistä edelleen määräaikaisena perustellaan palveluverkkoselvityksellä, joka vaikuttaa henkilöstöjärjestelyihin myös sivistyspalveluissa.

Asia on henkilöstöjaoston käsiteltävänä.