Jussi Halla-aho Vammalan torilla: “Suuressa kuvassa olen optimisti”

Perussuomalaisten puheenjohtaja muistutti äänestämisen tärkeydestä.

Lauantaina aamupäivällä Vammalan torilla Perussuomalaisten vaaltiteltalla on odottava tunnelma. On puolueen jäseniä, poliittista kantaansa vielä miettiviä sekä kansalaisia, joita politiikan kärkinimien näkeminen houkuttaa.

“Jokainen, jonka kanssa olen täällä jutellut, kehuu Jussi Halla-ahoa fiksuksi puheenjohtajaksi. On meille suuri asia, että hän tulee tänne. Hurraa-huudon paikka”, kuvailee puolueen naisjärjestön 1. varapuheenjohtaja, sastamalalainen Sari Henriksson.

Vaikka kuntavaaleihin on vielä aikaa, on Halla-aho ehtinyt jo kiertää Suomea tiiviiseen tahtiin. Tavoitteena on saavuttaa nykyistä parempi jalansija kunnanvaltuustoissa läpi koko maan.

Puolueen verkkosivuilta ei kuntavaalien teemoja löydy. Perussuomalaiset nuoret -järjestön puheenjohtaja, sastamalalainen Miko Bergbom toteaa, että kunnissa tehdään omakohtaiset ohjelmat.

“Kunnat ovat keskenään erilaisia. Olennaiset perusraamit politiikkaan on kirjattu puolueohjelmaan, niitä sovelletaan kuntakohtaisesti.”

Mitä ihmiset torilla ovat aamun aikana kyselleet?

“Moni miettii, mikä se meidän maahanmuuttokantamme oikein on. Minä ainakin vastaan, että kyllä Suomeen saa työtä tulla tekemään”, Henriksson sanoo.

Entä jos kysyjä ilmaisee voimakkaan rasistisia mielipiteitä?

“Kun on vähän aikaa rauhassa juteltu, käy yleensä niin, etteivät ne kannat niin rajuja olekaan. Ihmiset eivät osaa aina puhua korrektisti. Maahanmuutto on mörkö, jota pelätään”, Henriksson sanoo.

“Harvalla meidän kannattajallamme on puhtaasti rasistiset jauhot pussissa. Pyrimme tuomaan esille maahanmuuttoon liittyviä negatiivisia lieveilmiöitä”, kuvailee Bergbom.

Matti Luukkasella ja Timo Lumiaisella (taaempana) oli Halla-aholle asiaa.

“Äänestäkää, koska tuloksia seurataan”

“Täällähän on mukavasti väkeä”, toteaa Jussi Halla-aho torikansaa silmäillessään.

Mies kertoo kannattajilleen, miten on kuntakiertueellaan saanut kritiikkiä osakseen: kuntavaalien alla saisi puhua vain sellaisista asioista, joista valtuustoissa päätetään.

“Tätä ajattelua en ymmärrä, vaikuttaahan valtiontalous suoraan kuntien taloustilanteeseen. Vaikka kunnat voivat kyllä hölmöilyllään pahentaa ahdinkoaan”, Halla-aho tuumaa.

Hän korostaa, miten tärkeää kuntavaaleissa on äänestää. Viime vaaleissa äänestysprosentti jäi alle kuudenkymmenen.

“Äänestäkää, koska tuloksia jännitetään ja seurataan valtakunnan tasollakin. Hallituspuolueet tulkitsevat kuntavaalien tuloksia kannanottona tekemäänsä politiikkaan.”

Tulevaisuuden visioita Vammalan torilla

Lehdistökin saa Halla-ahoa jututtaa.

“Kovasti kuntakartta on paikkakunnan osalta muuttunut sitten viime vierailuni, silloin oli vielä Vammala.”

Halla-aho vaikuttaa hieman yllättyneeltä, kun kuulee, että puolueen entinen puheenjohtaja asuu osan vuodesta Sastamalassa. Ehkä ei ole koskaan kutsu käynyt saunanlauteille Heinooseen.

Alueviestillä on tapana kysellä tunnetuilta poliitikoilta tulevaisuusvisioita. Jussi Halla-aho, millainen maa Suomi on 50 tai 100 vuoden kuluttua?

“Siteeraan kirjailija Kalle Päätaloa: Eivät asiat koskaan niin mene, etteivätkö ne jotenkin mene”, hän hymähtää.

“Muuttuvassa maailmassa löydetään varmasti uusia tapoja tulla toimeen ja elää, siinä mielessä olen suuressa kuvassa optimisti.”

Halla-ahon mukaan Perussuomalaisia moititaan usein synkistä puheista.

“Ei ole kuitenkaan minun tehtäväni maalailla positiivisia visioita, kansalaiset voivat niitä maalailla. Meidän poliitikkojen tehtävä on luoda sellaiset olosuhteet, että niiden visioiden toteuttaminen on mahdollista.”

Halla-aho nimeää kiihtyvän digitalisaation yhdeksi tulevaisuuden haasteista.

Ilmastopolitiikka ei saisi länsimaissa olla syyllisyydessä rypemistä ja itseruoskintaa, vaan olisi hyvä muistaa kokonaiskuva, hän toteaa.

“On sekä meidän että ilmaston etu, että pidämme mahdollisimman paljon tuotantoa täällä, missä ympäristöön suhtaudutaan vastuullisesti.”

Kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg (vasemmalla) kertoili Halla-aholle muutamia faktoja Sastamalasta. Irmeli Kulonpäälle oli tärkeää päästä tervehtimään puolueen puheenjohtajaa.

Velkaantuminen huolettaa

Kansalaisilla on Halla-aholle asiaa. Irmeli Kulonpää kertoo tälle olevansa entinen demari, nykyinen perussuomalainen ja kantavansa huolta lapsista ja nuorista.

Paikalle tupsahtaa Halla-ahoa tervehtimään yrittäjä Veijo Hukkanen. Häntä huolettavat valtion velkaantuminen ja koronakriisin seuraukset.

“Ymmärrän kyllä hallitusta yritysten tukemisessa. Rahaa oli laitettava jakoon nopeasti, rahanjakomekanismi ei tosin ollut paras mahdollinen”, Halla-aho toteaa.

“Jos pitkän linjan yrittäjän näkemys kiinnostaa, kannattaa soitella”, sanoo Hukkanen ja ojentaa Halla-aholle käyntikorttinsa.

Perussuomalaisten puheenjohtajan puheita ovat kuunnelleet tarkkaan 15-vuotiaat kaverukset Hermanni Lähde ja Topias Kesti Kiikasta.

“Taidetaan muuten olla ainoat nuorison edustajat täällä. Halla-ahosta voisi sanoa: ei huono”, he kommentoivat.

Topias Kesti ja Hermanni Lähde halusivat valokuvaan Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purran kanssa.