Kymmenet vapaaehtoiset osallistuivat hevosen etsintään – “Ihmisten halu auttaa vetää ihan sanattomaksi”

Ilona Leppäsen mukaan Sointu on normaaliolosuhteissa rauhallinen, itsevarma ja rohkea hevonen.

Suomenhevosratsu Sointu seikkaili Sastamalan Kiikoisissa saaden liikkeelle poliisipartion ja kymmeniä vapaaehtoisia etsintöihin osallistujia. Karkuretki oli seitsenvuotiaan hevosen ensimmäinen.

”Sillä ei ole tapana karkailla, ja tarhastakin se tulee aina heti luokse”, selvittää yhdessä perheensä kanssa Soinnun omistava Ilona Leppänen. Viime perjantaina kuitenkin tapahtui odottamaton tilanne.

”Luottokengittäjäni Juha Valkama oli juuri saanut Soinnun kengitettyä, ja sitä lastattiin kotimatkaa varten traileriin. Siinä yhteydessä hevonen lähti peruuttamaan lastaussiltaa taaksepäin, sen riimu tarttui traileriin ja hevonen säikähti. Riimu irtosi siinä hötäkässä kokonaan ja Sointu lähti painelemaan metsään päin”, kuvailee Leppänen tapahtumien kulkua. Lähellä Valkaman tilaa kulkee vilkasliikenteinen Pori-Tampere-tie, ja muitakin vaaranpaikkoja on riittämiin.

”Oli suuri huoli siitä, että hevonen lähtee tielle liikenteen sekaan. Lähellä oli myös paljon suomaastoa, suuria ojia, ja hankalakulkuista metsämaastoa”, Leppänen kertoo. Liikenteessä vaarassa olisivat paitsi hevonen, tietysti myös autoilijat.

Upottava suomaasto ja syvät ojat voisivat myös olla kohtalokkaita.

”Vauhkoontunut hevonen teloo myös helposti itsensä, voi mennä vaikka jalka poikki. Kaikista pahin pelko oli kuitenkin se, että mitä jos hevosta ei löydetä lainkaan”, Leppänen kertoo.

Lopulta kiinni. Kuvassa Soinnun kanssa Laura Nordberg ja Maria Anttila.

”Soitimme hätäkeskukseen heti kun hevonen karkasi, ja poliisipartio lähetettiin nopeasti paikalle hidastamaan liikennettä. Poliisit toimivat koko ajan todella hienosti ja ammattimaisesti”, kiittelee Leppänen.

Etsintäpartioon liittyi nopeasti myös koko joukko lähiseudun ihmisiä. Aiheesta Facebookin Kiikoinen-ryhmään laitettu päivitys sai vipinää alueen hevosihmisiin.

”Sointua oli etsimässä kymmeniä ihmisiä. Pian katoamisen jälkeen siitä tehtiin yksi näköhavainto, mutta hevonen ei ollut enää siellä, kun pääsimme paikalle. Jopa Soinnun laumakaveri Merikarvialta tuotiin mukaan etsintöihin.”

Kavionjälkiä seurattiin ja hevosta etsittiin. Tunnit kuluivat, ilta alkoi jo hämärtää ja lopulta tuli aivan pimeää.
Kiikoisissa ratsastustallia pitävä Maria Anttila oli mukana etsintäjoukoissa koiransa kanssa.

”Koira sai hajun hevosesta, pääsi sen jäljille ja löysi sen. Maria sai hevosen kiinni ja se saatiin talutettua takaisin Valkaman tilalle.”

Karkureissulla Sointu ehti olla kaikkiaan yli kuusi tuntia. Se ei ollut onneksi missään vaiheessa päätynyt valtatielle.

”Iltapäivä neljän aikaan se lähti, ja kymmenen jälkeen illalla löytyi Myönteeltä.”

Väsynyt ja reissussa rähjääntynyt seikkailija kuvattuna Valkaman tallilla yöllä, kun se lopulta oli löydetty.

Eläinlääkäri Hannaleena Valkama tarkasti hevosen ja antoi edelleen paniikissa olevalle hevoselle rauhoittavaa. Sointu oli kunnossa lukuun ottamatta yhtä seikkailuretkellä irronnutta kenkää.

”Juha sen kengän sille sitten laittoi ja sanoi, että tämä menee irtokenkätakuuseen”, Leppänen naurahtaa. Hevonen saatiin lastattua onnistuneesti ja se pääsi lopulta kotimatkalle kohti Merikarviaa.

”Haluan kiittää kaikkia Soinnun etsintöihin eri tavoin osallistuneita. Tällaista yhteisöllisyyttä kokee harvoin. Vetää ihan sanattomaksi se, että vieraat ihmiset olivat valmiita auttamaan vielä pimeän aikaankin. Jotenkin kun katselin etsinnässä mukana olevien autojen ja otsalamppujen valoja pimeydessä, se muistutti kauniilla tavalla ihmisten hyvyydestä. Olen todella kiitollinen”, huojentunut Leppänen iloitsee.

Soinnun seikkailu päättyi onneksi onnellisesti ja nyt se on oman laumansa parissa kotitallilla.

”Sointu voi hyvin. Lauantaina se oli vielä vähän jännittynyt, mutta sunnuntaina jo ihan oma itsensä.”

 

Jätä kommentti